Vantaalla painitaan puhtaasti olympiapaikoista

Suurimmassa Suomessa koskaan järjestetyssä painitapahtumassa, Vantaa Painicupissa 4.–6.5., jaetaan kaikkien painimuotojen viimeiset olympiapaikat Lontoon olympialaisiin. Tapahtuma on mukana Suomessa järjestettävien kansainvälisten urheilutapahtumien reilun pelin haastekampanjassa.

Vantaa Painicup järjestetään vuosittain. Vuoden 2012 Painicupissa Tikkurilan Urheilupuistossa on luvassa jännittäviä hetkiä: jokaisen sarjan kaksi parasta lunastaa maalleen olympiapaikan.

Vantaa Painicup on sitoutunut edistämään puhdasta urheilua. Reilun pelin haaste merkkinään kultainen kapula saapuu kisoihin Veteraaniyleisurheilun hallimaailmanmestaruuskilpailuista, jotka järjestettiin huhtikuussa Jyväskylässä.

– Tapahtumallamme on kunnia olla osa Puhtaasti paras -ohjelmaa. Meillä on turnauksessa mukana suomalaisia nuoria ja fiksuja naisia ja miehiä, jotka toimivat esikuvina lapsille ja nuorille. He ovat valinneet elämäntavakseen huippu-urheilun tavoitteenaan olympialaiset. On huikeaa olla mukana tukemassa heitä kohti tavoitettaan ja viedä samalla kultaista kapulaa eteenpäin, sanoo Vantaa Paincupin johtaja Tuija Lintunen.

– Puhtaasti paras -ohjelma oli veteraaniyleisurheilun 5. MM-hallikilpailujen 2700 urheilijalle 66 maasta hyvän urheilullisen menestyksen lisäksi erinomainen mahdollisuus antaa vahva näyttö terveellisestä ja urheilullisesta ikääntymisestä. Liikunnallinen elämäntapa on viisautta, jonka avulla luomme koko elämänkaaremme toiminnallisesti vireäksi ja antoisaksi. Jokainen vuosikymmen elämässämme tuo mukanaan omat haasteensa. Kun vastaanotamme nämä haasteet puhtaan liikunnan ja urheilun merkeissä, meille ikääntyminen on vain uusien ovien avaamista ja liikunnasta nauttimista, kannustaa Suomen Veteraaniurheiluliiton hallituksen jäsen ja kansainvälisen valiokunnan puheenjohtaja Timo Havu.

Puhtaasti paras -ohjelman esittelypiste on paikalla Vantaa Painicupissa lauantaina 5.5. ja sunnuntaina 6.5. kello 12.30–18. Esittelypisteellä voi allekirjoittaa suurvetoomuksen puhtaan urheilun puolesta ja testata, tunnistaako Puhtaasti paras -ohjelman urheilijatähdet. Kilpailujen palkintojenjakopaikan läheisyydessä on myös kuvateline, johon urheilijat kirjoittavat nimensä puhtaan urheilun puolesta.

Suomessa järjestettävien kansainvälisten urheilutapahtumien reilun pelin haastekampanja on osa Puhtaasti paras -ohjelmaa. Kultainen kapula haastaa vastaanottajansa edistämään puhdasta urheilua ja sitoutumaan sen arvoihin. Kultainen kapula on jo kiertänyt Suomea Nuorten Olympiafestivaaleilla vuonna 2009, salibandyn MM-kisoissa vuonna 2010, muodostelmaluistelun MM-kilpailuissa ja enduromoottoripyöräilyn MM-joukkuekilpailuissa vuonna 2011 sekä ilma-aseiden EM-kilpailuissa ja veteraaniyleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa vuonna 2012.

ADT:n ja Fazerin Puhtaasti paras -ohjelma käynnistettiin toukokuussa 2008. Se kunnioittaa puhtaita urheilijoita ja reilun pelin arvoja sekä nostaa valokeilaan urheilijat, jotka urheilevat eettisesti: lajiaan, kilpakumppaneitaan ja itseään kunnioittaen. Ohjelma haastaa urheilua seuraavat suomalaiset, urheilujärjestöt, urheilijan lähipiirin ja urheilijat mukaan reiluun peliin. Ohjelman vetoomukseen puhtaan urheilun puolesta voi osallistua osoitteessa www.puhtaastiparas.fi.
 

Lisätietoja:

Susanna Sokka
ADT – viestintäpäällikkö
gsm 040 740 7477

Internet: http://www.vantaacup2012.com