Transtaustaiset urheilijat

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK kohtelee kaikkia urheilijoita yhdenvertaisesti riippumatta sukupuolen ilmaisusta tai sukupuoli-identiteetistä. SUEKin tehtävänä on mahdollistaa kaikille oikeus puhtaaseen urheiluun. Jotta oikeudenmukainen ja tasapuolinen urheilu voidaan varmistaa kaikille urheilijoille, on tärkeää, että he ovat tietoisia antidopingasioista ja niihin liittyvistä oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan.

Transtaustaisella henkilöllä viitataan henkilöön, jonka sukupuoli-identiteetti poikkeaa hänen syntymässä määritellystä sukupuolestaan. Suomessa voimaan tullut nk. translaki säätelee juridisen sukupuolen vahvistamista. Uuden lain mukainen pelkkä sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen ei ole kilpaurheilussa riittävä peruste kilpailuoikeuden saamiseksi muussa kuin syntymässä määritellyn sukupuolen mukaisessa sarjassa. Urheilujärjestöjen pitää laatia säännöt ja kriteerit, joiden perusteella määritellään ja myönnetään sukupuolisarjojen osallistumisoikeudet.

Maailman antidopingtoimisto WADA on julkaissut ohjeistuksia transtaustaisten urheilijoiden huomioon ottamisessa antidopingtoiminnassa. Ohjeistukset koskevat sekä dopingtestausta että urheilussa kiellettyihin aineisiin ja menetelmiin liittyviä menettelyitä lääkinnällisissä erivapauksissa. Tämä SUEKin laatima ohjeistus antaa tiivistetysti tietoa erityisesti transtaustaisiin urheilijoihin liittyvistä menettelyistä testauksessa sekä lääkinnällisissä erivapauksissa.

Päättääkö SUEK transtaustaisten urheilijoiden kilpailuoikeuksista?
EI

SUEK ei vastaa urheilijoiden kilpailu- tai osallistumisoikeuksista. Niistä vastaavat kansalliset ja kansainväliset lajiliitot tai kilpailujärjestäjät, ja ne päättävät myös kilpailu- ja osallistumisoikeuksiin liittyvistä kriteereistä. Lajiliitoilla ja kilpailujärjestäjillä tulee olla säännöt ja kriteerit sekä sukupuolisarjojen osallistumisoikeuksien määrittelyyn että myöntämiseen.

Jos kilpailuoikeus voidaan sääntöjen mukaan myöntää esimerkiksi transnaiselle, tulee kriteereissä määritellä, onko testosteronipitoisuuksille raja-arvo. Mikäli testosteronipitoisuuksille on määritetty kriteereissä raja-arvo, sen valvonta ja seuranta kilpailuoikeuden suhteen on urheilujärjestön, ei antidopingorganisaation vastuulla.

Testaako SUEK transtaustaisia urheilijoita?
KYLLÄ

Myös transtaustaiset urheilijat, joilla on urheilujärjestön myöntämä kilpailuoikeus, kuuluvat dopingvalvonnan piiriin muiden antidopingsäännöstön alaisten urheilijoiden tavoin. Dopingtestimenettely on kaikkien urheilijoiden kohdalla WADAn Kansainvälisen testaus- ja tutkintastandardin mukainen.

Dopingtestausta tehdään kiellettyjen aineiden ja menetelmien havaitsemiseksi, eikä se liity urheilijan mahdollisen sukupuolen korjausprosessin havaitsemiseen. Valinta dopingtestiin perustuu kaikkien urheilijoiden kohdalla yhtenäisiin kriteereihin.

Miten transtaustaisen urheilijan sukupuoli kirjataan dopingtestipöytäkirjaan?

Kaikkien urheilijoiden kohdalla dopingtestipöytäkirjaan merkitään urheilusukupuoli (Sport gender). Se määräytyy urheilujärjestön tai tapahtumajärjestäjän myöntämän urheilijan osallistumisoikeuden mukaan.

Mitä sukupuolta dopingtestin näytteenannonvalvoja on?

Lähtökohtaisesti urheilusukupuoli määrittää myös dopingtestin näytteenannonvalvojan sukupuolen. SUEKin dopingtestihenkilöstön ohjeistuksissa ja koulutuksissa on huomioitu myös transtaustaiset urheilijat.

Tuleeko dopingtestauslaboratorion tietää, että näyte on transtaustaiselta urheilijalta?
EI

Dopingtestauslaboratoriolle ei ilmoiteta, kuuluuko näyte transtaustaiselle urheilijalle, koska analyysi- tai raportointikriteerit eivät poikkea transtaustaisten urheilijoiden kohdalla. Dopingtestipöytäkirjaan merkitään kaikille urheilijoille ainoastaan urheilusukupuoli (Sport gender), joka on laboratoriolle oleellinen tieto antidopingsäännöstön mukaisen analytiikan ja raportoinnin tekemiseen.

Onko transtaustaisten urheilijoiden erivapausmenettely erilainen?
EI

SUEKin erivapausprosessi noudattaa WADAn Kansainvälisen erivapausstandardin vaatimuksia. Se on sama kaikille urheilijoille, jotka tarvitsevat urheilussa kiellettyä ainetta tai menetelmää. WADA on julkaissut erillisen ohjeistuksen erivapauden myöntämisen kriteereistä transtaustaisille urheilijoille. SUEK neuvoo kaikkia urheilijoita heitä koskevista erivapauskäytännöistä ja vaatimuksista.

SUEK voi myöntää erivapauden urheilussa kielletyille aineille, joita käytetään sukupuolen korjauksessa. Tällaisia kiellettyjä lääkeaineita ovat esimerkiksi testosteroni, spironolaktoni ja GnRH-analogit. Kilpailuoikeus miesten tai naisten sarjaan vaikuttaa siihen, voidaanko erivapaus myöntää testosteronille vai tarvitaanko se GnRH-analogille.

Voivatko transtaustaiset urheilijat käyttää testosteronia ja kilpailla?

Elimistön ulkopuolinen testosteroni on kielletty urheilussa kaikkina aikoina ja sen käyttö edellyttää lääkinnällistä erivapautta. Transmiehelle eli henkilölle, joka tarvitsee testosteronihoitoa korjatessaan sukupuoltaan naisesta mieheksi, voidaan myöntää erivapaus testosteronihoidolle vasta sen jälkeen, kun urheilujärjestö on myöntänyt hänelle kilpailuoikeuden miesten sarjassa. Erivapaus on haettava ja saatava ennen testosteronihoidon aloittamista. Testosteronierivapautta ei voida myöntää naisten sarjassa kilpailevalle.

Havaitsevatko laboratoriot dopingtestianalyysissä transtaustaisen urheilijan testosteronin käytön?

Kaikki dopingtestinäytteet analysoidaan standardoitujen menettelyjen mukaisesti. Jos näytteessä havaitaan kiellettyä ainetta, laboratorio ilmoittaa siitä SUEKille, joka tarkistaa erivapauden voimassaolon. Mikäli erivapautta ei ole eikä urheilija täytä takautuvan erivapauden perusteita, SUEK noudattaa kaikkien urheilijoiden kohdalla samoja prosesseja positiivisen näytteen tulosten käsittelyssä.

Saavatko transtaustaiset urheilijat antidopingkoulutusta?
KYLLÄ

SUEK antaa antidopingkoulutusta kaikille urheilijoille sukupuolen ilmaisusta tai sukupuoli-identiteetistä riippumatta.