Nuorten taitouinnin MM-kisoissa on tilaisuus nähdä maailman nuoria uimaritähtiä

Nuorten taitouinnin MM-kisat pidetään Helsingissä Mäkelänrinteen uintikeskuksessa 30.7.–3.8. Kisoissa taituroi uimareita 34 maasta neljältä mantereelta. Myös Puhtaasti paras -ohjelma esittäytyy kisoissa ja haastaa niin urheilijat kuin yleisön pohtimaan urheilun arvoja.  

Nuorten taitouinnin MM-kisojen osallistujat ovat 15–18-vuotiaita. Helsingissä on tilaisuus nähdä todellisia tähtiä, sillä lajin junioreiden kärki on aivan aikuisten kansainvälisen tason tuntumassa ja monet osallistujista tullaan aikanaan näkemään myös Rio de Janeiron olympiakisoissa vuonna 2016. Kisojen ohjelmassa ovat yksinuinti, pariuinti, joukkueuinti ja yhdistelmäuinti.

Puhtaasti paras -ohjelman esittelypiste on paikalla nuorten taitouinnin MM-kisoissa lauantaina 2.8 ja sunnuntaina 3.8. kello 09:00–13:00. Puhtaasti paras -pisteellä nuoret urheilijat voivat osallistua Maailman Antidopingtoimisto WADA:n tietovisaan ja voittaa hienon kultaisen juomapallon. Yleisölle on tarjolla myös arvontoja ja erinomainen tilaisuus keskustella urheilun arvomaailmasta ja dopingvalvonnasta.

Puhtaasti paras -ohjelma käynnistettiin toukokuussa 2008. Ohjelma kunnioittaa puhtaita urheilijoita ja reilun pelin arvoja. Se haastaa urheilua seuraavat suomalaiset, urheilujärjestöt, urheilijan lähipiirin ja urheilijat mukaan reiluun peliin.

Lisätietoja:

Rolf Mikkola
Nuorten taitouinnin MM-kisat – pääsihteeri
gsm 044 742 7389

Susanna Sokka
ADT – viestintäpäällikkö
gsm 040 740 7477

Kisasivut: www.hki2014.fi