WADA julkisti raportin vuoden 2015 dopingrikkomuksista

Maailman antidopingtoimisto WADA julkisti vuosittaisen dopingrikkomuksia koskevan raporttinsa. Uusi raportti käsittelee dopingrikkomuksia maailmanlaajuisesti vuonna 2015. Vuonna 2015 havaittiin yhteensä 1929 dopingrikkomusta.  


Dopingrikkomuksista jäi vuonna 2015 kiinni 122 eri kansallisuuden edustajia. Dopingrikkomuksia havaittiin 85 urheilulajissa.

Dopingrikkomuksista 1649 paljastui dopingtestien kautta. Loput 280 dopingrikkomusta paljastui tutkinnallisten menetelmien avulla. Niistä 252 oli urheilijoiden ja 28 urheilijoiden tukihenkilöiden suorittamia. Tutkinnallisin menetelmien havaittujen dopingrikkomusten määrä kasvoi. Dopingvalvonnassa panostetaan yhä enemmän tietojen ja todisteiden hankkimiseen eri lähteistä sekä kannustetaan ilmiantamiseen.

WADAn raportissa esitellään ensimmäiset dopingrikkomustilastot Maailman antidopinsäännöstön uudistamisen jälkeen. WADA on aiemmin julkaissut kaksi vastaavaa vuosikoostetta. Dopingrikkomuksella tarkoitetaan urheilijan tai hänen tukihenkilönsä tekemää antidopingsäännöstön vastaista tekoa, joka johtaa seurauksiin tai rangaistuksiin.

WADAn raportti