Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry ja Suomen Urheilijat ry ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on vahvistaa urheilijoiden asemaa, osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia sekä edistää puhdasta, reilua ja turvallista urheilua Suomessa.
Yhteistyösopimuksen tarkoituksena on tehdä järjestöjen välisestä yhteistyöstä entistä suunnitelmallisempaa ja säännöllisempää. Sopimus vahvistaa avointa vuoropuhelua ja urheilijoiden näkökulmien huomioon ottamista heitä koskevassa valmistelussa, sääntelyssä ja päätöksenteossa. Osapuolet pyrkivät kuulemaan toisiaan ennen merkittäviä uusia linjauksia sekä kutsumaan toisensa tarvittaessa asiantuntija- ja keskustelutilaisuuksiin.
– Tehtävämme on edistää puhdasta, reilua ja turvallista urheilua, jossa jokaisella urheilijalla on mahdollisuus kilpailla tasavertaisesti. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että annamme urheilijoille mahdollisuuden vaikuttaa heitä koskeviin asioihin ja varmistamme, että kuulemme heidän näkemyksiään toimintamme kehittämisessä, SUEKin pääsihteeri Teemu Japisson sanoo.
Urheilijoiden kuuleminen ja osallistaminen ovat keskeinen osa SUEKin toimintaa. Tästä osoituksena on muun muassa se, että SUEKin hallituksessa toimii kaksi urheilijajäsentä, jotka tuovat urheilijoiden näkökulmaa mukaan järjestön päätöksentekoon.
– On myös tärkeää varmistaa, että urheilijat tuntevat heitä koskevat säännöt ja velvollisuudet sekä ymmärtävät niiden merkityksen. Avoimen keskustelun avulla SUEK voi kehittää urheilijoille tarjoamaansa tukea entistä paremmin heidän tarpeitaan vastaavaksi, Japisson sanoo.
Yhteistyösopimus edistää osaltaan urheilijalähtöisiä toimintatapoja, hyvää hallintoa ja avoimuutta suomalaisessa urheilussa. Sopimus on myös tärkeä askel kohti entistä tiiviimpää ja vaikuttavampaa yhteistyötä, jossa urheilijoiden kokemukset ja asiantuntemus tukevat puhtaan, reilun ja turvallisen urheilun edistämistä.
Lisätietoja:
Susanna Sokka
SUEK – viestintäpäällikkö
puh: 040 740 7477