Voimanostajat kirjoittivat urheiluhistoriaa: Lähes tuhat voimanostajaa allekirjoitti puhtaan urheilun julisteen voimanoston MM-kisoissa

Salossa kesäkuussa pidettyjen klassisen voimanoston MM-kilpailujen kaikki osallistujat allekirjoittivat kilpailuissa puhtaan urheilun roll upin. Näin voimanostajat ottivat ennennäkemättömän laajalla rintamalla kantaa reilun pelin puolesta. Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry luovuttaa sunnuntaina Ylöjärvellä kilpailujen virallisessa päätösseremoniassa roll upin Suomen Voimanostoliitolle.

– Oli mahtava fiilis kokea, kuinka voimanostajat ympäri maailman halusivat kirjoittaa nimensä Puhtaasti paras -ohjelman julisteeseen Salossa. Upeaa kerta kaikkiaan. Kiitokset myös klassisen voimanoston MM-kisojen kisajärjestäjille sekä erityisesti ADT:n porukalle, jonka kanssa tämä vahvasti näkynyt ja ainutlaatuinen kampanja järjestettiin. Suomen Voimanostoliitto ottaa erityisellä lämmöllä ADT:lta roll upin vastaan. Siinä näkyy, kuinka me kaikki kirjoitimme sillä ja siihen unohtumatonta urheiluhistoriaa, MM-kisojen pääsihteeri Jari Rantapelkonen sanoo.

Klassisen voimanoston 5.–14.6. pidetyt MM-kilpailut olivat mukana Suomessa järjestettävien kansainvälisten urheilukilpailujen puhtaan urheilun haastekampanjassa, jossa haaste kiertää suurtapahtumalta toiselle.

– Voimanostajat ympäri maailman kertoivat kisoissa selvästi, ettei vilpille ole sijaa. Voimanostajat saivat puhtaan urheilun haasteen ampumahiihtäjiltä ja haastavat aikanaan taas uuden urheilulajin suurtapahtuman mukaan reilun pelin sananviejiksi. Yli tuhat voimanostajaa 54 maasta vievät sanaa eteenpäin myös omissa kotimaissaan, mikä on tärkeä askel urheilijoiden maailmanlaajuisen yhdenvertaisuuden edistämisessä, ADT:n testauspäällikkö Katja Huotari sanoo.
 
ADT:n Puhtaasti paras -ohjelma käynnistettiin vuonna 2008. Ohjelma edistää reilua peliä ja tietoisuutta puhtaasta urheilusta.

Lisätietoja:
Susanna Sokka
ADT – viestintäpäällikkö
gsm 040 740 7477