Urheilijat vastustavat kilpailumanipulaatiota

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK on mukana Euroopan Unionin rahoittamassa kaksivuotisessa (2019–2020) kilpailumanipulaation torjuntahankkeessa Integrisport Erasmus+. Hankkeessa mukana olevien maiden urheilijat ovat julkaisseet yhteisen videon, jossa he vastustavat kilpailumanipulaatiota. 

Yhteisellä videolla suomalaisurheilijoita edustavat jääkiekkomaajoukkueen kapteeni Jenni Hiirikoski ja ratakelaaja Leo-Pekka Tähti. Hiirikoski toteaa, että kilpailumanipulaatio pilaa urheilun ja tuhoaa urheilijoiden uran. Tähti puolestaan ilmaisee tukensa viranomaisten taistelussa kilpailumanipulaatiota vastaan. Vastavuoroisesti hän odottaa urheilijoiden saavan tukea viranomaisilta, kun he tarvitsevat sitä. 

Katso koko video

Tällä viikolla kansainväliset kilpailumanipuloinnin torjunnan asiantuntijat kouluttavat suomalaisia poliiseja ja syyttäjiä Helsingissä. Koulutuksen tavoitteena on parantaa viranomaisten valmiuksia tutkia ja syyttää kilpailumanipulaatioon liittyviä rikosepäilyjä. Koulutus seuraa Euroopan neuvoston kilpailumanipulaation vastaista yleissopimusta ja siihen liittyvää ohjeistusta.

– Koulutuksen avulla pystymme lisäämään kansallista osaamistamme kilpailumanipuloinnin torjunnassa. Tarvitsemme vahvaa yhteistyötä viranomaisten ja urheilun välillä. Yhdessä me pystymme vastaamaan urheilijoiden toiveeseen tukea ja suojella heitä kilpailumanipuloinnilta, SUEKin tutkintapäällikkö Jouko Ikonen sanoo.

Hankkeen koordinaattorina toimii Stichting CSCF -Counter Sport Corruption Foundation for Sport Integrity ja sitä tukee Euroopan neuvosto. Suomen lisäksi hankkeessa ovat mukana Alankomaat, Kypros, Liettua, Portugali, Slovakia ja Unkari. Yhteistyöjärjestöinä toimii EU -Athletes, GLMS ja Aix-Marseillen yliopisto.

Lisätietoja:

Susanna Sokka

SUEK – viestintäpäällikkö

puh: 040 740 7477

Seuraa hanketta:

twitter @integrisport

www.integrisport.org