Timo Laitisesta SUEKin uusi puheenjohtaja

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry:n uudeksi puheenjohtajaksi valittiin syyskokouksessa Valtiokonttorin pääjohtaja, OTK Timo Laitinen. Hän seuraa tehtävässään varatuomari, Veikkaus Oy:n vastuullisuus- ja henkilöstöjohtaja Pekka Ilmivaltaa. Myös SUEKin uusi hallitus julkistettiin.


Pekka Ilmivalta toimi SUEKin puheenjohtajana vuosina 2012–2017. Suurin muutos hänen aikanaan oli Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n muuttaminen Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry:ksi vuonna 2016. Yhdistyksen tehtävät laajenivat samalla antidopingtoiminnasta kilpailumanipulaation ehkäisyyn ja katsomoturvallisuuden sekä -viihtyvyyden lisäämiseen.

– Puheenjohtajakautena tavoitteenani oli, että Suomi pysyy dopingvalvonnassa kehityksen etulinjassa. Toiseksi tavoitteeksi tuli uusien valtiosopimusten myötä laajentaa yhdistyksen tehtäväkenttää. Koen onnistuneeni näissä tehtävissä hyvin. Suomi on maailman huippumaita antidopingtoiminnassa ja SUEKin uusien toimialojen tehtävät ovat käynnistyneet ripeästi. Onnistumisen ovat tehneet mahdolliseksi osaava ja aikaansaava henkilöstö sekä sujuva yhteistyö eri tahojen kanssa, Pekka Ilmivalta sanoo.

Ilmivalta on mielissään hallituksen uudistumisesta, koska vaihtuvuus edesauttaa toiminnan kehittämistä. Hän pitää Timo Laitista loistavana seuraajana, vahvana urheiluasiantuntijana, jolla on niin kokemusta kuin näkemystä viemään SUEKin toimintaa eteenpäin. Laitisella on selkeä näkemys yhdistyksen kehittämisestä.

– Otan tehtävän vastaan nöyränä, mutta innokkaana. Haluan, että SUEKista tulee rohkea ja keskusteleva mielipidejohtaja, joka ei pelkää toimia keskustelun avaajana vaikeammissakaan asioissa. Pekka Ilmivalta on tehnyt erinomaista työtä niin ADT:n kuin uuden organisaation aikana. Haluan kiittää lämpimästi. Tämän pohjalta on hyvä jatkaa toiminnan kehittämistä, Timo Laitinen sanoo.

Laitinen näkee, että Suomessa urheilun eettiset asiat ovat suhteellisen hyvällä tasolla. Tehtävää riittää silti paljon.

– SUEKin tehtävä urheilun eettisten asioiden edistäjänä on äärettömän laaja ja velvoittava. SUEK ei pysty suojelemaan urheilua yksin. Urheilun eettisen pohjan vahvistaminen on meidän jokaisen toimijan oikeus ja velvollisuus. Yhdessä voimme luoda eettisesti kestävän urheilukulttuurin. Uusien toimintamallien kautta takaamme myös kansainvälisen edelläkävijyytemme, Laitinen sanoo.

SUEKin hallitus huolehtii SUEKin hallinnosta, taloudesta ja strategisista linjauksista. Se suunnittelee, seuraa ja arvioi SUEKin toimintaa sekä hyväksyy Suomen antidopingsäännöstön.

Opetus- ja kulttuuriministeriö nimittää SUEKin hallitukseen kolme jäsentä. Suomen Olympiakomitea ja Suomen Paralympiakomitea nimeävät yhdessä kolme jäsentä ja Suomen Urheilulääkäriyhdistys yhden jäsenen. Lisäksi Suomen Olympiakomitean Urheilijavaliokunta nimeää yhden pysyvän asiantuntijajäsenen, jolla ei ole äänioikeutta.  


SUEKin hallituksen kokoonpano vuosille 2018–2019 on:

puheenjohtaja
Timo Laitinen

Suomen Olympiakomitea

varajäsen
Mikko Salonen

Suomen Olympiakomitea

varsinaiset jäsenet varajäsenet
Maria Carlsson
opetus- ja kulttuuriministeriö
Kimmo J. Lipponen
opetus- ja kulttuuriministeriö
Hanna-Mari Manninen
opetus- ja kulttuuriministeriö
Hannu Itkonen
opetus- ja kulttuuriministeriö
Petri Pohjonen
opetus- ja kulttuuriministeriö
Merja Leinonen
opetus- ja kulttuuriministeriö
Nelli Kuokka
Suomen Olympiakomitea
Petri Heikkinen
Suomen Olympiakomitea
Niko Jakobsson
Suomen Paralympiakomitea
Katja Saarinen
Suomen Paralympiakomitea
Olavi Airaksinen
Suomen Urheilulääkäriyhdistys ry.
Tommi Vasankari
Suomen Urheilulääkäriyhdistys ry.
asiantuntijajäsen  
Antti Kempas
Suomen Olympiakomitean Urheilijavaliokunta
 

  

Lisätietoja:

Susanna Sokka
SUEK – viestintäpäällikkö
puh. 040 740 7477