Tiia Kuuranne dopingtestauslaboratorion johtajaksi Sveitsiin

Suomalainen farmasian tohtori ja farmaseuttisen kemian dosentti Tiia Kuuranne valittiin Maailman Antidopingtoimisto WADAn akkreditoiman dopingtestauslaboratorion johtajaksi Lausanneen, Sveitsiin. Kuuranne pääsee uudessa tehtävässään merkittävälle näköalapaikalle, sillä Lausannessa sijaitsevat myös Kansainvälisen Olympiakomitean ja useiden kansainvälisten lajiliittojen päämajat.  


Kuuranne on aiemmin työskennellyt WADAn akkreditoiman Yhtyneet Medix Laboratorioiden tieteellisenä johtajana Helsingissä. Hän väitteli farmasian tohtoriksi Helsingin yliopistossa vuonna 2003.
 
– Olen todella kiitollinen monipuolisista tehtävistä, joiden parissa olen saanut vuosia työskennellä Helsingissä. Kiinnostava ympäristö on innostanut minua. Tulevassa työpaikassani Lausannessa pääsen tutustumaan lähemmin kansainvälisten organisaatioiden toimintaan. Ympäristön ja työkielen muutos on tietenkin jännittävää, mutta asia pysyy kuitenkin samana, tuttuna ja mieleisenä, Kuuranne sanoo.

Kuuranteen nimityksen johdosta Yhtyneet Medix Laboratorioiden asiantuntijavastuissa Suomessa tapahtuu muutoksia 16.5. alkaen. Filosofian tohtori Antti Leinonen siirtyy dopingtestauslaboratorion väliaikaiseksi johtajaksi, ja hänen varahenkilökseen on nimitetty farmasian tohtori Tina Suominen. Suominen siirtyy dopingtestauslaboratorion johtajaksi 1.1.2017.

Urheilijoiden dopingnäytteet analysoidaan aina Maailman Antidopingtoimisto WADAn akkreditoimassa laboratoriossa. Näitä laboratorioita on tällä hetkellä 34 kappaletta ympäri maailmaa.

Lisätietoja:

Susanna Sokka
SUEK – viestintäpäällikkö
puh. 040 740 7477