Painin junioreiden MM-kilpailut haastettiin mukaan valtakunnalliseen puhtaan urheilun haastekampanjaan. Kisatapahtuma otti haasteen ja sen merkkinä reilun pelin Kultaisen kapulan vastaan Jyväskylän MM-ralleilta. Juniorit painivat 1.–6.8.2017 Tampereella MM-mitaleista.
Kultainen kapula on osa Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry:n toimintaa reilun urheilun puolesta. Se on kiertänyt vuodesta 2009 lähtien kansainvälisiä arvokilpailuja Suomessa kantaen mukanaan puhtaan urheilun haasteen.
Neste Rallin puolesta rallin järjestäjän AKK Sportsin toimitusjohtaja Tatu Lehmuskallio sekä kartturi Janne Ferm ojensi Kultaisen kapulan Painille.
– Lajilta toiselle ja tapahtumasta toiseen etenevä haastekampanja kuvastaa hyvin, kuinka tärkeää on, että urheilussa toimimme kaikki yhdessä reilun pelin puolesta. Puhdas peli ei ole minkään lajin oma juttu vaan yhteinen arvomme. Kannustan urheilijoita toimimaan myös henkilökohtaisesti roolimalleina ja kertomaan kantansa esimerkiksi sosiaalisen median kanavilla, Tatu Lehmuskallio sanoo.
Kultaisen kapulan ottivat vastaan kilpailujen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Perttu Pesä ja painija Jenna Sihtola.
– On hienoa isännöidä näitä upeita painikilpailuja. Olen erityisen iloinen siitä, että kyseessä ovat junioreiden kisat. Kaikesta näkee, että tämä sukupolvi on kasvanut reilun pelin ja puhtaan urheilun hengessä. Viemme suurella arvostuksella tätä viestiä eteenpäin, Pesä sanoo.
Kisajärjestäjät, Kansainvälinen painiliitto ja Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry innostavat kisoissa aktiivisesti puhtaaseen urheiluun esittelypisteessään, joka on avoinna lämmittelyalueella 3.–4.8. klo 11–13 ja 18–20. Urheilijat kutsutaan osallistumaan Maailman antidopingtoimisto WADAn koulutusohjelmaan ja testaamaan tietonsa puhtaasta urheilusta. He saavat paidat, joissa lukee koulutusohjelman iskulause Don’t Be A Dummy! Say No to Doping!
Internet: http://www.jmmtampere2017.fi/
Aihetunniste: #DontBeADummy #puhtaastiparas
Lisätietoja:
Susanna Sokka
SUEK – viestintäpäällikkö
puh. 040 740 7477