Suomalaisten urheilujärjestöjen antidopingtoiminta arvioitiin

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry arvioi urheilujärjestöjen antidopingohjelmia sekä niiden toteuttamista. SUEKin arvion Suomen 81 urheilujärjestöstä 23 tekee huipputason antidopingtoimintaa.

Suomen antidopingsäännöstön mukaan jokaisella säännöstön piiriin kuuluvalla järjestöllä tulee olla voimassa oleva antidopingohjelma, jota niiden tulee toiminnassaan toteuttaa. Ohjelmat ja niiden toteuttaminen vaikuttavat valtionavustuksiin. Maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen toimintamalli on herättänyt myös kansainvälistä kiinnostusta ja sitä esitellään muun muassa Euroopan neuvoston antidopingtoiminnan koulutustyöryhmässä.

– Ilman sitoutumista ei ole uskottavaa antidopingpolitiikkaa. Ilman korkealaatuista antidopingtyötä ei ole uskottavaa urheilua. Vastausten määrä ja saadut tulokset osoittavat, että järjestöt ymmärtävät tämän ja ovat sitoutuneet puhtaaseen urheiluun, toteaa johtaja Tiina Kivisaari opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Urheilujärjestöt saivat kesällä 2018 antidopingohjelmien ja niiden toteuttamisen arviointikyselyn, johon ne vastasivat. SUEK toteutti oman arviointinsa kyselyn vastausten pohjalta.

Arvioinnin pisteytyksessä otettiin huomioon järjestöjen erilaisuus. Arvioinnissa painotettiin SUEKin vuoden 2015 kriteeristön mukaisia antidopingohjelmia, jotka perustuvat voimassa olevaan Maailman antidopingsäännöstöön. Arvioinnin perusteella liitot jaettiin kolmeen tasoon: huippu-, keski- ja kehittyvä taso. Järjestöjen tulokset ovat vertailukelpoisia keskenään.

Antidopingohjelmien arviointi lähetettiin 81 liitolle. SUEK sai vastauksen 70 järjestöltä.

Huippu-taso
Suomen Sulkapalloliitto ry
Suomen Tanssiurheiluliitto ry
Suomen Käsipalloliitto ry
Suomen Olympiakomitea ry
Suomen Painonnostoliitto SPNL ry
Suomen Palloliitto ry
Suomen Salibandyliitto ry
Suomen Hiihtoliitto ry
Suomen Uimaliitto ry
Suomen Jääkiekkoliitto ry
Suomen Painiliitto ry
Suomen Suunnistusliitto ry
Suomen Tennisliitto ry
Suomen Ampumaurheiluliitto ry
Suomen Karateliitto ry
Suomen Miekkailu- ja 5-otteluliitto ry
Suomen Moottoriliitto ry
Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry
Suomen Ilmailuliitto ry
Suomen Taitoluisteluliitto ry
Suomen Biljardiliitto ry
Suomen Nyrkkeilyliitto ry
Suomen Valjakkourheilijoiden liitto ry

Antidopingohjelmien arvioinnin kokonaisraportti  

Lisätietoja:
Susanna Sokka
SUEK – viestintäpäällikkö
puh. 040 740 7477