Suomalaiset urheiluopistot ryhtyivät puhtaan urheilun tekijöiksi

Kuusi suomalaista urheiluopistoa julkisti tänään Lohjalla omat antidopingohjelmansa ja allekirjoitti Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n kanssa sopimuksen puhtaan urheilun edistämisestä. Suomalaisten urheiluopistojen aktiivisuus työssä dopingin käyttöä vastaan on kansainvälisestikin ainutlaatuista.

Reilun pelin edistämiseen sitoutuivat tänään Kisakallion Urheiluopisto, Kuortaneen Urheiluopisto, Liikuntakeskus Pajulahti, Tanhuvaaran Urheiluopisto, Varalan Urheiluopisto ja Vuokatin Urheiluopisto. Aloite urheiluopistojen omista antidopingohjelmista syntyi Varalan Urheiluopiston aloitteesta.

Antidopingtyö näkyy urheiluopistojen järjestämissä koulutuksissa. Opistot ovat myös sitoutuneet avustamaan dopingvalvonnassa ja puuttumaan aktiivisesti mahdollisiin dopingrikkomuksiin omissa tiloissaan.

– Suomalaisesta urheilusta vastaavan opetus- ja kulttuuriministeriön mielestä on erityisen hienoa, että ajatus järjestelmällisestä antidopingtyöstä lähti suomalaisilta urheiluopistoilta itseltään. Opistot vahvistavat eettistä arvopohjaansa ja käytännön osaamistansa uusien antidopingohjelmiensa avulla, opetus- ja kulttuuriministeriön ylitarkastaja Kari Niemi-Nikkola sanoo.

– Urheiluopistojen antidopingohjelmat ovat vahva kannanotto sen puolesta, että puhtaan urheilun ja reilun pelin edistäminen on jokaisen urheilutoimijan oikeus. Urheiluopistojen aktiivisuus ei ole sanahelinää vaan tekoja: Urheiluopistojen Yhdistys ry ja ADT järjestävät yhdessä esimerkiksi kaksipäiväisen koulutuksen, jossa parannetaan oppilaitosten koulutusosaamista ja luodaan keinoja puuttua mahdollisiin dopingrikkomuksiin, ADT:n pääsihteeri Pirjo Ruutu sanoo.

– Olen erityisen iloinen, että kaikki urheiluopistot lähtivät mukaan tähän ohjelmaan. Yhteinen ohjelma on suunniteltu huolellisesti ja kaikkien osapuolten vastuut määritelty tarkasti, mikä helpottaa myös antidopingtyön toteutumisen arviointia ja seurantaa, sanoo Urheiluopistojen Yhdistys ry:n pääsihteeri Nina Luukkainen.

Urheiluopistot saavat käyttöönsä puhtaan urheilun tunnuksen, ja niiden antidopingohjelmat ovat luettavissa ADT:n internetsivuilla www.antidoping.fi. Suomalaisten urheiluopistojen antidopingtoiminnasta on tehty myös englanninkielinen osio ADT:n internetsivuille toiminnan herättämän kansainvälisen huomion vuoksi.

Lisätietoja:

Susanna Sokka
ADT – viestintäpäällikkö
gsm 040 740 7477