SUEKin vastine julkisuudessa esitettyihin väitteisiin

Julkisuudessa on esitetty eri väitteitä liittyen vapaaottelija Aresh Amirkhanin dopingtestaukseen. Suomen antidopingsäännöstön mukaan antidopingorganisaatiolla on oikeus korjata virheelliset väittämät.

Vapaaottelija Aresh Amirkhani tavoitettiin 6.4.2025, ja hänelle esitettiin dopingtestikutsu kilpailun ulkopuoliseen dopingtestiin. Urheilija kieltäytyi testistä ja kertoi testaajille syyksi, ettei hänellä ole lisenssiä, eikä hän sen vuoksi kuulu dopingtestauksen piiriin. Samassa yhteydessä soitettiin myös SUEKin päivystäjälle, jolle urheilija kertoi samat asiat.

Urheilijalle kerrottiin testiyrityksen yhteydessä niin testiryhmän kuin puhelinpäivystäjän toimesta, että dopingtestinäytteen antamatta jättämistä tai testistä kieltäytymistä tutkitaan mahdollisena dopingrikkomuksena (Suomen antidopingsäännöstön kohta 2.3). Seuraamuksena voi olla neljän (4) vuoden toimintakielto, joka koskee kaikkia antidopingsäännöstöön sitoutuneita lajeja. Urheilija itse allekirjoitti myös pöytäkirjan, jossa hän vahvisti ymmärtävänsä asian.

Kansainvälisen testausstandardin mukaan dopingtestipaikkaa voidaan myös siirtää. Urheilijan tulee kuitenkin olla testaajien valvonnan alla, kunnes näyte on annettu ja sinetöity sekä tarvittavat paperityöt on tehty.

– Urheilija on tuonut keskusteluun testiin liittyviä asioita. Antidopingsäännöstön mukaan antidopingorganisaatiolla, tässä tapauksessa SUEKilla on oikeus korjata virheelliset väitteet. Emme ole myöskään vastaanottaneet urheilijalta yhteydenottoa, jossa testiä olisi pyydetty tekemään uudelleen, lakiasiainjohtaja Petteri Lindblom sanoo.

Asia jatkuu normaalisti antidopingsäännöstön mukaisena dopingrikkomuskäsittelynä, jossa urheilijalla on oikeus esittää todistelua syyttömyytensä puolesta.

Lisätietoja:
Susanna Sokka
SUEK – viestintäpäällikkö
puh: 040 740 7477

Tiedotetta päivitetty 23.4.2025 klo 17.13. Korjattu Amirkhanin sukunimi.