SUEKin 7. hallituksen kokous järjestettiin 15.12.2025.
Pääsihteerin katsaus
- Rahapelilainsäädännön uudistus siirtyy vuoden 2027 alusta heinäkuun 2027 alkuun.
- Tutkimushanke Metsätappeluita ja kamppailukerhoja – urheilun nuorten miesten väkivaltaisten alakulttuurien välineenä sai Koneen Säätiön neljän vuoden apurahan. Tutkimushankkeesta vastaa SUEKin tutkimuspäällikkö Marko Kananen.
- Urheilun kansainvälisen välimiesoikeuden (CAS) päätös koskien Maailman antidopingtoimisto WADAn valitusta Antidopingasioiden kurinpitolautakunnan päätöksestä julkaistiin 27.11.2025.
- Talous on toteutunut pääosin budjetin mukaisesti.
Maailman antidopingsäännöstö ja kansainväliset standardit
Maailman antidopingsäännöstö sekä siihen liittyvät toimintaa ohjaavat pakolliset kahdeksan kansainvälistä standardia hyväksyttiin 5.12.2025, ja ne tulevat voimaan 1.1.2027. Ensi vuoden aikana valmistellaan Maailman antidopingsäännöstön pohjalta Suomen antidopingsäännöstö sekä valmistaudutaan kansainvälisten standardien tuomiin muutoksiin. Säännöstön pohjalta valmisteluissa on muutos dopingrikkomuspäätösten valituselimeen.
Lisäksi selvitetään mahdollisuutta kansallisen riippumattoman urheiluasianedustajan (ombuds) tehtävään, jossa urheilijat saavat edustajalta neuvontaa antidopingprosesseista ja -säännöstöistä. Hän ohjeistaa urheilijaa yleisellä tasolla. Urheiluasiainedustaja ei toimi urheilijan edustajana esimerkiksi sääntörikkomusmenettelyissä. Hän ei osallistu oikeudenkäynteihin, edusta osapuolia tai anna sitovaa oikeudellista neuvontaa.
Nimityksiä
Janne Ripatti valittiin kurinpitovaatimuksen esittäjäksi vakavia eettisiä rikkomuksia koskeviin asioihin. Ripatti liittyy SUEKin kurinpitovaatimusten esittäjien pooliin, jossa hänen tehtävänään on arvioida epäiltyjen rikkomusten kurinpitokynnys, laatia tarvittaessa kirjalliset kurinpitovaatimukset urheilun eettisiä rikkomuksia käsittelevälle kurinpitolautakunnalle sekä toimia SUEKin edustajana mahdollisissa suullisissa käsittelyissä tiiviissä yhteistyössä SUEKin tutkinnan ja lakiasiainjohtajan kanssa.
Valmistuvia selvityksiä
Selvitys Pakkokeinoihin verrattavien tutkintamenetelmien käyttö urheilurikkomustutkinnassa on valmistumassa. Alkuvuodesta julkaistava selvitys arvioi pakkokeinoihin rinnastettavien tutkintamenetelmien käyttöä urheilurikkomustutkinnassa ja korostaa, ettei urheilijan sopimusperusteinen suostumus voi suomalaisessa oikeusjärjestyksessä oikeuttaa puuttumista perusoikeuksien ydinalueeseen. Selvitys osoittaa, että urheilun tutkintaa voidaan vahvistaa perusoikeusmyönteisellä ja oikeudellisesti kestävällä mallilla, joka yhdistää urheilun autonomian ja oikeusvaltioperiaatteen.
Päätösasiat
Ulkoisen arvioinnin suositusten pohjalta OKM on esittänyt SUEKin ohjauksen kehittämistä tavoiteasiakirjakäytännön avulla, joka vie toimintaa entistä institutionaalisempaan ja järjestöllisempään suuntaan. Tavoiteasiakirjassa määritellään keskeiset strategiset linjaukset, yhteiskunnallinen vaikuttavuus, toiminnalliset tavoitteet sekä mittarit ja raportointi. SUEKin näkökulmasta malli on selkeä, sillä OKM:n tavoitteet voidaan johtaa suoraan strategiasta ja toimintasuunnitelmasta. Pääsihteerin ja puheenjohtajan valmistelema tavoiteasiakirja hyväksyttiin hallituksessa lisäyksellä, jonka mukaan strategisia linjauksia koskevaan kohtaan kirjataan strategian olevan valmisteltu yhdessä jäsenistön kanssa, sekä tekemällä asiakirjaan vähäisiä stilistisiä tarkennuksia.
Seuraava kokous
Hallituksen vuoden 2026 kevätkauden kokoukset järjestetään 16.2., 23.3., 11.5. ja 10.6.
Kokoukseen osallistuivat
varsinaiset jäsenet
Pia Ek, puheenjohtaja
Emma Immonen, varapuheenjohtaja
Olavi Airaksinen
Laura Andersson
Jere Forsberg
Eeva Kaartinen
Tarja Loikkanen
Juha Viertola
varajäsenet
Ilmari Nalbantoglu
poissa
Juuso Oilinki (varajäsen)
henkilökunta
Teemu Japisson, pääsihteeri
Petteri Lindblom, hallituksen sihteeri, lakiasiainjohtaja
Susanna Sokka, viestintäpäällikkö
SUEKin syyskokous järjestettiin 9.12.2025.
Vahvistettiin vuoden 2026 toimintasuunnitelma ja talousarvio.
Valittiin vuosille 2026–2027 hallituksen puheenjohtaja, hallituksen jäsenet sekä varajäsenet.
Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Pia Ek. Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Olavi Airaksinen, Laura Andersson, Jere Forsberg, Emma Immonen, Eeva Kaartinen, Tarja Loikkanen ja Juha Viertola.
Varajäseniksi valittiin Ilmari Nalbantoglu ja Juuso Oilinki.
Todettiin, että OKM esittää kolmatta varsinaista hallituksen jäsentä mahdollisimman pian. Valinnasta pidetään ylimääräinen syyskokous sähköpostitse. Päätettiin pitää ylimääräinen syyskokous sähköpostitse tästä valinnasta.
Tilintarkastusvuoden 2026 tilintarkastusyhteisöksi valittiin KPMG Oy Ab, jonka nimeämänä päävastuullisena tilintarkastajana toimii Sanna Riihentupa.
Kokoukseen osallistuivat
Petri Heikkinen, Suomen Olympiakomitea ry
Hilkka Pöyhönen, Suomen Paralympiakomitea ry
Olli J. Heinonen, Suomen Urheilulääkäriyhdistys ry
Kari Niemi-Nikkola, Suomen valtio/opetus- ja kulttuuriministeriö
SUEK
Pia Ek, puheenjohtaja
Teemu Japisson, pääsihteeri
Lisätietoja:
Teemu Japisson
SUEK – pääsihteeri
puh: 0400 878 949