SUEKin hallituksen kokous 5/2024

SUEKin hallituksen kokous järjestettiin 18.9.2024.

Ajankohtaiset asiat

Pääsihteeri Teemu Japisson kertoi kilpailumanipulaation kansallisen tilannekuvan 2024 prosessista. Tilannekuva on lähes valmis ja se julkaistaan loppuvuodesta. Tilanne kilpailumanipulaation suhteen on heikompi kuin vuonna 2021 julkaistussa tilannekuvassa. SUEK järjestää tilaisuuden tilannekuvasta, jonne kutsutaan kommenttipuheenvuoroihin myös keskeisten kohderyhmien edustajia.

SUEK on auttanut tutkinnassa Suomen Palloliittoa kolmea eri suomalaisseuraa koskevassa kilpailumanipulaatioepäilytapauksessa. SUEK on saanut asiaan liittyen noin 40 yhteydenottoa muun muassa ILMO-kanavan kautta.

Suomen hallitus teki esityksen rahapeliuudistuksesta 3.7.2024. SUEK antoi lausuntonsa aiheesta. On huolestuttavaa, että hallituksen esityksessä ei ole huomioitu kilpailumanipulaation torjuntaa.

Maailman antidopingtoimisto WADA uudistaa Maailman antidopingsäännöstöä ja toimintaa ohjaavia kansainvälisiä standardeja, joita on tällä hetkellä kahdeksan. Uutena standardina on tulossa Kansainvälinen tutkintastandardi. SUEK on osaltaan osallistunut standardien kommentointiin jo eri kokouksissa muun muassa Euroopan neuvoston tehtäväkohtaisissa tapaamisissa. Asiaa käsitellään myös Pohjois- ja Baltian maiden yhteisessä kokouksessa. Seuraava kommentointi on lokakuussa. Uusi säännöstö ja standardit tulevat voimaan vuoden 2027 alusta.

SUEKin antidopingtoiminta kuuluu ISO 9001:2015 -laadunhallintastandardin piiriin. Ulkoinen arvioitsija DNV Oy/Ab (DNV) suoritti SUEKin arvioinnin ja toimitti ulkoisen auditoinnin raportin SUEKille. Positiivisissa havainnoissa nostettiin esille muun muassa strategiatyön aloittaminen ulkoisen toimintaympäristön analysoinnilla, paperittomaan dopingtestaukseen siirtyminen ja kuivaverinäytteiden keräämisen aloittaminen.

SUEK on nostettu yhdeksi Valtion liikuntaneuvoston toimikauden 2023–2027 arvioitavaksi kohteeksi. Arvioinnin on tarkoitus käynnistyä vuodenvaihteessa. Alustavien tietojen mukaan arviointi valmistuisi syksyllä 2025.

Suunnitelmien mukaan osa urheilujärjestöistä suunnittelee muuttoa Olympiastadionille. SUEK on käynyt tutustumassa stadionilla tarjolla oleviin tiloihin ja sieltä ei löydy SUEKin toiminnan edellyttämiä tiloja. SUEKin tahtotilana on pysyä yhdessä urheilujärjestöjen kanssa ja se seuraa toimitila-asian etenemistä.

Keskustelussa

Pääsihteeri esitteli kahden ensimmäisen vuosikolmanneksen toiminnan ja budjetin raportoinnin. Kokonaistoteuma vastaa suunnitelmaa.

SUEK työstää uutta strategiaa ja hallitukselle esiteltiin jatkovalmistellussa ollut kooste toimintaympäristön muutoksista. Keskustelussa pohdittiin muutosten vaikutuksista seuraavalle strategiakaudelle. Jatkotyöskentelyn kannalta tärkeää on ottaa huomioon tuleva Valtion liikuntaneuvoston arvio.

Seuraava kokous

Seuraava hallituksen kokous on 8.11.2024.

Sovitut hallituksen kokoukset 12.12.

Kokoukseen osallistuivat

varsinaiset jäsenet
Pia Ek, puheenjohtaja
Niko Jakobsson, varapuheenjohtaja
Olavi Airaksinen
Laura Andersson
Jere Forsberg
Emma Immonen
Kirsti Laine-Hendolin
Tarja Loikkanen
Juha Viertola

poissa
Ilmari Nalbantoglu (varajäsen)
Juuso Oilinki (varajäsen)

henkilökunta
Teemu Japisson, pääsihteeri
Petteri Lindblom, hallituksen sihteeri, lakiasiainjohtaja
Susanna Sokka, viestintäpäällikkö

Lisätietoja:
Teemu Japisson
SUEK pääsihteeri
puh: 0400 878 949