SUEKin hallitus kokous järjestettiin 15.6.2020.
Ajankohtaiset asiat
SUEKin pääsihteeri Teemu Japisson kävi lävitse ajankohtaisia asioita. Näitä olivat muun muassa talouden toteutuminen ja ennuste tulevasta. Lisäksi esillä oli Kilpailumanipulaation vastaisen kansallisen yhteyspisteen toiminnan käynnistyminen. Yhteyspiste valmistelee SUEKin johdolla muun muassa kansallista kilpailumanipulaation vastaista uhka-arviota ja toimintasuunnitelmaa.
Lakiasiainjohtaja Petteri Lindblom kertoi Suomen antidopingsäännöstön uudistamisprosessista. Säännöstö toimitettu toukokuun lopussa WADAan arviotavaksi. Todennäköisesti Suomen antidopingsäännöstö tulee hyväksyttäväksi hallitukselle syyskuun kokoukseen.
Testauspäällikkö Katja Huotari esitteli dopingvalvonnan ja -testauksen toiminnan koronan aikana. Kilpailutestit ovat aktivoituneet lyhyen tauon jälkeen, jolloin ei järjestetty kilpailuja. Kilpailun ulkopuolista testausta on suoritettu kevään aikana. SUEK noudattaa WADAn ja kotimaisten viranomaisten ohjeita dopingvalvonnassa.
Tutkimuspäällikkö Nina Laakso esitteli Häirintätutkimuksen edistymistä. Tutkimuksen kohteena olivat 50 urheilun urheilujärjestön vähintään 16-vuotiaat (vuonna 2003 syntyneet) ja sitä vanhemmat lisenssikilpaurheilijat. Kysely lähetettiin lajiliittojen kautta noin 160 000 urheilijalle ja vastauksia saatiin 9 018. Näin laaja tutkimus seksuaalisesta ja sukupuoleen perustuvasta häirinnästä urheilussa on ensimmäinen laatuaan Suomessa ja kokoluokaltaan ainutlaatuisen merkittävä myös kansainvälisesti katsoen.
Viestintäpäällikkö Susanna Sokka kertoi häirintätutkimuksen julkaisusta. Lajiliittojen tilaisuus järjestetään 8.9.2020 klo 9:00 ja mediatilaisuus on iltapäivällä. Keväällä on kokoontunut myös lajiliitoista, urheilijoista ja valmentajista kootut ryhmät pohtimaan kannanottoja tulevaan tutkimukseen.
Keskustelussa
Olympiakomitean Petri Heikkinen esitteli kurinpidon ja tutkinnan kehittämistä, jonka prosessista vastaa Olympiakomitea. Asiaa tullaan käsittelemään Olympiakomitean kevätkokouksessa 17.6.2020. SUEK tukee kurinpidon ja tutkinnan kehityshanketta.
Päätösasiat
Hyväksyttiin uusi paikallinen sopimus, joka päivitettiin vastaamaan uutta urheilujärjestöjä koskevaa TESsiä.
Hallitus hyväksyi SUEKin eettiset pelisääntöjen muutokset, joita oli päivitetty muun muassa kouluttautumisen ja etätyöskentelyn osalta.
SUEKin päivitetty tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2020–2022 hyväksyttiin. Suunnitelman tavoitteena ja tarkoituksena on ohjata toimintaa ja tunnistaa, ettei toiminta sisällä syrjintää. Suunnitelman avulla toimintatapoja arvioidaan ja tarvittaessa kehitetään entistä yhdenvertaisemmiksi.
Seuraava kokous
SUEKin hallituksen seuraava hallituksen kokous on 9.9.2020 kello 14:00–17:00.
Kokouksen osallistujat
Varsinaiset jäsenet
Pia Ek, puheenjohtaja
Hanna-Mari Manninen, varapuheenjohtaja
Olavi Airaksinen
Panu Autio
Petri Heikkinen
Niko Jakobsson
Petri Pohjonen
varajäsenet
Kimmo J. Lipponen
Riikka Juntunen
henkilökunta
Teemu Japisson, pääsihteeri
Petteri Lindblom, hallituksen sihteeri
Susanna Sokka, viestintäpäällikkö
esittelijät
Katja Huotari, SUEK – testauspäällikkö
Nina Laakso, SUEK – tutkimuspäällikkö
poissa
Merja Leinonen
Lisätietoja:
Teemu Japisson
SUEK – pääsihteeri
puh: 0400 878 949