SUEKin hallituksen kokous 3-2018


Hallituksen kokous pidettiin 10.4.2018.

Päätösasiat

Päätettiin tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen 2017 sekä päivitetyn talousarvio 2018 esittämisestä kevätkokoukselle hyväksyttäväksi. Kevätkokous pidetään SUEKin toimistossa 23.5.2018 kello 15:00 alkaen.

Huippu-urheilun yhteiskunnallinen perustelu

Olympiakomitean edustaja Nelli Kuokka alusti aiheeseen. Keskusteluissa todettiin, että valtiollinen tukijärjestelmä antaa valtioille oikeutuksen valvoa urheilun eettisyyttä ja puhtautta. Huippu-urheilua, joka ei täytä eettisesti kestävän urheilun vaatimuksia, ei tule tukea yhteiskunnan varoin.

Seksuaalinen häirintä urheilussa

Hallitus sai raportin ajankohtaisesta keskustelusta liittyen seksuaaliseen häirintään ja hyväksikäyttöön. Tutkimuspäällikkö esitteli aiheeseen liittyviä tutkimushankkeita, yhteistyöryhmiä sekä julkaisuja, joissa SUEK on mukana. Palloliitto ja Jääkiekkoliitto ovat pyytäneet SUEKilta apua alustavan selvityksen tekemiseen, joka koskee naisurheilussa tapahtuvaa häirintää.  

Kempas Maailman urheilija forumiin

SUEKin hallituksen asiantuntijajäsen Antti Kempas osallistuu Suomen edustajana Maailman antidopingtoimisto WADAn Maailman urheilija foorumiin (Global Athlete Forum).

Lisätietoja:
Harri Syväsalmi
SUEK – pääsihteeri
puh: 040 557 7725