SUEKin hallituksen kokous 2-2019

SUEKin hallituksen kokous pidettiin 2.4.2019

Kokouksessa hallitus käsitteli seuraavat asiat:

Ihmisoikeudet urheilussa

Hallitus keskusteli urheilun eettisten asioiden neuvottelukunnassa 28.2.2019 esillä olleesta tarpeesta ottaa kantaa suomalaisten osallistumiseen urheilun kansainväliseen toimintaan ihmisoikeusnäkökulmasta. Hallitus evästi toimistoa asian valmistelussa.   

Turvallisuus urheilussa

Hallitus kävi läpi Oikeusturvakeskuksen toimenpidesuosituksen SUEKille ja evästi toimistoa asian valmistelussa.

Sääntömääräiset syyskokousasiat

–    Käsiteltiin vuosikertomus ja päätettiin vuosikertomuksen esittämisestä hyväksyttäväksi kevätkokoukselle.
–    Käsiteltiin sekä vahvistettiin ja allekirjoitettiin tilinpäätös ja päätettiin tilinpäätöksen esittämisestä hyväksyttäväksi kevätkokoukselle.
–    Vastaanotettiin tilintarkastajalta tilintarkastuskertomus.
–    Päätettiin kutsua kevätkokous koolle 23.4.2019 klo 15.

Hallintoasiat


–    Hallitus hyväksyi talous- ja hallintosäännön.
–    Hallitus päätti, että SUEK liittyy liittyä Paltan jäseneksi.  
–    Hallitus kävi läpi pääsihteerin alustuksen pohjalta läpi henkilöstöasioiden tilannetta

Seuraava kokous

SUEKin hallituksen seuraava kokous on hallituksen ja toimiston yhteisillä kesäpäivillä 5.–6.2019 Vierumäellä.


Kokouksessa läsnä olivat:
Timo Laitinen, puheenjohtaja
Hanna-Mari Manninen, varapuheenjohtaja
Olavi Airaksinen
Maria Carlsson
Nelli Kuokka
Petri Pohjonen
Katja Saarinen (Niko Jakobsonin varajäsen)
Antti Kempas, asiantuntijajäsen

Poissa
Niko Jakobsson

Henkilökunta:
Teemu Japisson, pääsihteeri
Nina Laakso, hallituksen sihteeri, tutkimuspäällikkö

Lisätietoja:

Timo Laitinen
SUEK – puheenjohtaja
puh: 0400 603 561

Teemu Japisson
SUEK – pääsihteeri
puh: 0400 878 949