Suomen urheilun eettinen keskus SUEK on luovuttanut F-liigan kilpailu- ja kurinpitoryhmän (KKR) pyytämän lisätutkinnan salibandyn vedonlyöntirikkomuksista ja toimittanut materiaalin kurinpitoryhmän käyttöön.
Lisätutkinnassa on otettu huomioon kurinpitoryhmän aiemmin tekemät tulkinnat muun muassa sääntöjen soveltamisesta ja vanhentumisajoista. Tutkinnassa olleen MM-kisaottelun tapahtumien kulusta on SUEKille tarkentunut kuva.
– Kaikki maajoukkueeseen kuuluneet henkilöt ovat kiistäneet jakaneensa tai tienneensä jonkun jakaneen sisäpiiritietoa hyötymistarkoituksessa ja vedonlyönnissä ilmenneellä tavalla, SUEKin tutkintapäällikkö Jouko Ikonen sanoo.
Edellisessä vaiheessa avoimeksi jääneiden viiden henkilön osalta lisätutkinta on suoritettu, ja heidän osaltaan kurinpitopäätökset tekee F-liigan kilpailu- ja kurinpitoryhmä ja tiedottamisesta vastaa Suomen Salibandyliitto.
Veikkaus havaitsi epäilyttävää vedonlyöntiä suomalaisessa salibandyssa. Suomen Salibandyliitto pyysi kesäkuussa SUEKilta tutkinta-apua kokonaisuuden selvittämiseksi. SUEKin ja Veikkauksen yhteistyösopimus mahdollisti, että Veikkaus luovutti SUEKille vedonlyöntitietoja.
Urheilun sääntöjen mukaisessa tutkinnassa SUEK on käyttänyt tässä tutkinnassa niitä rajattuja toimivaltuuksia, joita sillä on käytössään. Asioiden tarkempi selvittäminen edellyttää vahvempia ja laajempia tutkinnallisia oikeuksia. Tulevan rahapelilain uudistuksen myötä on tärkeää, että kaikilta rahapelien lisenssinhaltijoilta saataisiin tarvittavat vedonlyöntitiedot. Tämä mahdollistaisi kilpailumanipulaation sekä sen eri muotojen torjumista.
Lisätietoja:
Susanna Sokka
SUEK – viestintäpäällikkö
puh: 040 740 7477