MM-salibandy mukana puhtaan urheilun haasteessa

Helsingissä joulukuun alussa pelattava salibandyn MM-tapahtuma on mukana Suomen urheilun eettinen keskus SUEKin reilun pelin haastekampanjassa, jonka sanomaa on Suomessa vienyt eteenpäin jo yli 30 kansainvälistä urheilutapahtumaa.

Salibandyn MM-tittelistä pelataan Helsingissä 3.12. alkaen ja miesten maailmanmestaruuden tuore haltija ratkeaa finaalipäivänä 11. joulukuuta. Mukana näissä lajin 13. MM-kisoissa on 16 maata, jotka on jaettu neljään eri lohkoon.

Isäntäjoukkue Suomi avaa kisaurakkansa avajaispäivän pääottelussa kohtaamalla Tanskan. Suomen lisäksi A-lohkossa pelaavat Tanska, Ruotsi ja Latvia.

Salibandyn MM-tapahtuma vastaanottaa kisojen avajaisissa reilun pelin haasteen joukkuevoimistelijoilta, joiden MM-kilpailut oli vastikään Helsingissä. Haastekampanjan kultaisen kapulan Suomen joukkueen kapteeni Nico Salolle luovuttavat Gloria-joukkueen voimistelijat Hertta Martikainen ja Noora Luoto.

– Kultaisen viestikapulan myötä tuomme kaikille MM-joukkueille reilun pelin ja puhtaan urheilun sanoman MM-kaukaloon! innostavat Martikainen ja Luoto MM-pelaajia.

Myös Kansainvälinen salibandyliitto IFF on mukana SUEKin haastekampanjassa. IFF:n myyntikoordinaattori Tero Kalstan mukaan kampanja sopii yhteen lajin oman vastuullisuuskampanjan kanssa.

– Puhtaan urheilun viesti on taas kulkenut eteenpäin. Kansainvälinen salibandyliitto jatkaa viestin välittämistä toiminnassaan FairFloorball-vastuullisuuskampanjan merkeissä. Hyviä reilun pelin kisoja kaikille, Kalsta sanoo.

Salibandyn MM-kisat pelataan normaalisti kahden vuoden välein. Perjantaina alkava MM-tapahtuma jouduttiin koronapandemian takia siirtämään vuodella eteenpäin. Suomi kuuluu kotikisojen kuumimpiin suosikeihin, sillä kotijoukkue on voittanut MM-kultaa kaksissa edellisissä MM-kisoissa (2018 ja 2016). Tämä on myös kolmas kerta, kun kultainen kapula saapuu MM-kisoihin.

Haastekampanjan myötä SUEK jakaa MM-tapahtumassa tietoa puhtaan urheilun käytännöistä omalla esittelypisteellään sekä yleisölle että pelaajille. SUEKin esittelypiste on paikalla Helsingin Jäähallissa lauantaina 4.12. klo 14.00–20.30 ja finaalipäivänä 11.12. Hartwall Areenalla klo 13.00–20.30.

SUEKin esittelypisteellä äänestetään kisojen reiluinta urheilijaa ja siellä voi testata omaa tietämystään antidopingasioissa vastaamalla WADAn Play True Quiz -kyselyyn. Äänestäjille jaetaan palkintona heijastimia ja visailijoille juomapulloja. Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan Suomen joukkueen virallinen pelipaita koko joukkueen nimmareilla.

Lisätietoja:
Susanna Sokka
SUEK – viestintäpäällikkö
puh: 040 740 7477