Kimmo J. Lipponen: Eettisen urheilujohtamisen haasteista

Siinä missä muodikas luomu on joillekin itsestäänselvyys, kaunista ja ylevääkin, toisille pelin henki on rajojen venyttäminen niin pitkälle kuin rohkeutta riittää tai mihin järjestelmässä mukana roikkuminen pakottaa, kirjoittaa Viestikapula-blogissa urheiluvaikuttaja Kimmo J. Lipponen. Hän muistuttaa, että vielä dopingiakin suurempi ongelma urheilussa saattaa olla tulosten keinotekoinen manipulointi.

– Legendaarisen John Woodenin ajatus urheilijan mahdollisuudesta kehittyä niin hyväksi kuin se hänen omien rajojensa mukaan on mahdollista lienee suomalaisessakin yksilökeskeisessä valmennusfilosofiassa nykyisin yksi eniten sovelletuista periaatteista. Siis omien rajojensa puitteissa, ei niitä keinotekoisesti muuttaen. Tässä sinällään yksinkertaisessa periaatteessa on niin urheilijan itsensä kehittämisen kuin samalla myös urheilujohtamisen suurin haaste, Lipponen kirjoittaa.
 
Kimmo J. Lipposen blogimerkintä on kokonaisuudessaan luettavissa ja kommentoitavissa osoitteessa http://blog.puhtaastiparas.fi. Puhtaasti paras -ohjelman Viestikapula-blogissa käydään keskustelua puhtaasta urheilusta ja reilusta pelistä. Blogissa julkaistaan joka kuukausi yhden urheilijan tai urheilusta kiinnostuneen kirjoitus. Lipponen haastaa seuraavaksi Viestikapula-blogin viestinviejäksi Hiihtoliiton puheenjohtaja JP Vuoren.