Kilpailumanipulaation torjuntaohjelmat

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK koordinoi Reilun kilpailun ohjelmaa osana koko Suomen urheiluyhteisön vastuullisuusohjelmaa. Reilun kilpailun ohjelmakokonaisuuteen kuuluvat Antidopingohjelma ja Kilpailumanipulaation torjuntaohjelma. Hyväksymällä ohjelmat urheilutoimijat linjaavat ja sitoutuvat yhteisesti sovittuihin toimenpiteisiin reilun kilpailun puolesta.

Kilpailumanipulaatio on urheilulle haitallinen ilmiö, jolla voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia urheilulle ja urheiluorganisaatiolle. Kilpailumanipulaation eri muotoja voi olla vaikea havaita, ja siksi on tärkeä, että urheilutoimijoilla on Reilun kilpailun ohjelmiin määritellyt yhteiset toimenpiteet ilmiön torjumiseksi esimerkiksi koulutuksen tai viestinnän avulla. Kilpailumanipulaation torjunta onkin keskeinen osa SUEKin toimintaa.

Urheilujärjestöjen kilpailumanipulaation torjuntaohjelmat osana Reilun kilpailun ohjelmaa

Urheilujärjestöiltä edellytetään sitoutumista Reilun kilpailun ohjelmaan laatimalla oma antidopingohjelma ja kilpailumanipulaation torjuntaohjelma. SUEKin tehtävä on arvioida ja raportoida urheilujärjestöjen ohjelmat sekä niiden toteutus opetus- ja kulttuuriministeriölle, joka ottaa huomioon arvioinnin lajiliittojen valtionapupäätöksissä.

Kilpailumanipulaation torjuntaohjelmassaan urheilujärjestö sitoutuu omalta osaltaan yhteiseen tavoitteeseen eli kilpailumanipulaation torjuntaan ja ennaltaehkäisyyn. Ohjelman pohjana ovat urheilujärjestön omat arvovalinnat, joihin ohjelman tavoitteet ja niitä tukevat toimenpiteet nojaavat. Jokaisen järjestön ohjelma on erilainen, lajin erityispiirteet, harrastajamäärät sekä olosuhteet huomioon ottaen.

Reilun kilpailun ohjelmat vahvistetaan urheilujärjestön hallituksessa tai muussa päättävässä elimessä. Sen jälkeen urheilujärjestö toteuttaa ohjelmaa valitsemillaan toimenpiteillä esimerkiksi viestimällä aktiivisesti ohjelmaan liittyvistä toimenpiteistä. Ohjelman tulee näkyä myös urheilujärjestön toimintasuunnitelmassa ja vuosikertomuksessa.

SUEK on laatinut Reilun pelin ohjelmien kriteeristön (12/2021), jonka tarkoituksena on auttaa järjestöjä suunnittelemaan ja toteuttamaan oma ohjelmakokonaisuutensa kilpailumanipulaation torjunnasta ja antidopingista. SUEK auttaa järjestöjä luomaan parhaat mahdolliset ohjelmat ja on sitoutunut kommentoimaan jokaisen järjestön ohjelmaa kahden viikon kuluessa siitä, kun se on toimitettu SUEKille. Ohjelmat lähetetään kommentoitavaksi SUEKin viestintäpäällikölle. SUEK arvioi ja raportoi urheilujärjestöjen ohjelmat sekä niiden toteutuksen opetus- ja kulttuuriministeriölle.

Urheiluopistojen kilpailumanipulaation torjuntaohjelmat

Urheiluopistot ovat pitkään tehneet työtä puhtaan urheilun edistämiseksi Puhtaasti paras urheiluopisto -ohjelman sisältämän antidopingohjelman tukemana. Jatkossa urheiluopistot laajentavat toimiaan myös kilpailumanipulaation torjuntaan ja tekevät siihen tueksi oman kilpailumanipulaation torjuntaohjelman.

Urheiluopistoilla on merkittävä rooli urheilijoiden ja urheilutoimijoiden koulutuksessa, huippu-urheilijoiden harjoituspaikkoina ja kansainvälisen urheiluväen kohtaamispaikkoina, ja siksi on tärkeä ulottaa yhteiset toimenpiteet myös kilpailumanipulaation torjuntaan.

Urheiluakatemioiden kilpailumanipulaation torjuntaohjelmat

Urheiluakatemiat ovat sitoutuneet yhteisesti sovittuihin toimenpiteisiin reilun kilpailun puolesta Suomen Olympiakomitean Reilun kilpailun ohjelman alla. Olympiakomitean ohjelman mukaisesti jokaisella urheiluakatemialla on käytössään ohjelmien toteuttamisen toimintaohje, joka konkretisoi sekä kilpailumanipulaation torjuntaan että antidopingtyöhön liittyvät toimenpiteet.

Urheiluakatemioilla on tärkeä rooli muun muassa koulutuksessa ja viestinnässä. SUEK on laatinut yhteistyössä pilottiryhmään kuuluneiden urheiluakatemioiden kanssa ohjeistuksen urheiluakatemioiden toimintaohjeen laatimiseen. Tämän mukaan urheiluakatemioissa painotetaan ennaltaehkäiseviä toimia. Omassa toimintaohjeessaan urheiluakatemia voi huomioida omat ja alueen erityispiirteet.

SUEKin ohjeistus kattaa sekä koulutukseen, viestintään että sopimuksiin liittyvät toimenpiteet. Urheiluakatemian ohjeistuksesta valitsemien toimenpiteiden pitää näkyä urheiluakatemian vuosikellossa. Suunnitelman toteutumista seurataan vuosittain osana urheiluakatemian toiminnan arviointia.

SUEK logo

Urheilujärjestöjen kilpailumanipulaation torjuntaohjelmat

Urheilujärjestöjen kilpailumanipulaation torjuntaohjelmat ovat vahva kannanotto sekä julkinen linjaus reilun kilpailun puolesta. Ohjelmat innostavat ja sitouttavat laadukkaaseen kilpailutorununtatoimintaan.

Lue lisää

Urheiluakatemioiden Reilun kilpailun toimintaohje

Urheiluakatemiat ovat sitoutuneet yhteisesti sovittuihin toimenpiteisiin puhtaan ja reilun urheilun puolesta Suomen Olympiakomitean Reilun kilpailun ohjelman alla. Urheiluakatemioille on tehty oma Reilun kilpailun toimintaohje, jonka avulla jokainen urheiluakatemia suunnittelee antidopingtoimintaan ja kilpailumanipulaation torjuntaan liittyvät toimenpiteensä.

Lue lisää

Reilun kilpailun toimintaohje liikuntalääketieteen keskuksille

Liikuntalääketieteen keskukset asiantuntijaverkostona, erityisesti urheilijoiden terveyden edistäjinä, ovat tärkeässä roolissa edistämässä puhdasta ja reilua urheilua osana SUEKin verkostoa. Liikuntalääketieteen keskukset ovat sitoutuneet yhteisesti sovittuihin toimenpiteisiin puhtaan ja reilun urheilun puolesta niille tehdyn Reilun kilpailun toimintaohjeen kautta.

Lue lisää