Kaksi suomalaista dopingtestaajaa Rion olympialaisissa

Kaksi Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry:n dopingtestaajaa työskentelee parhaillaan käynnissä olevissa Rio de Janeiron kesäolympialaisissa. Kaikkiaan olympialaisissa työskentelee noin 160 dopingtestaajaa eri maista. Lisäksi paikalla on yli 500 dopingtestisaattajaa. Arvioiden mukaan kilpailuissa tehdään yli 10 000 testiä.

Dopingtestaajat Marko Salminen ja Janne Väre aloittivat tehtävissään elokuun alussa.

– Meillä on suuri kunnia olla edustamassa suomalaista antidopingosaamista kesäolympialaisissa. Puitteet ovat hienot ja yhteishenki testausryhmissä erittäin hyvä. Urheilijat suhtautuvat dopingvalvontaan olympiahengen mukaisesti. Olemme saaneet paljon kiitoksia laadukkaasta suomalaisesta testauksesta, tämän viestin olemme saaneet kuulla sekä urheilijoilta että heidän edustajiltaan, Salminen sanoo.

Testaajien mukaan yhteistyö ja kokemusten vaihtaminen erimaalaisten dopingtestaajien kanssa on ollut hyödyllistä. Suomi on myös aiemmin lähettänyt olympiakilpailuihin testaajiaan tukemaan kilpailujen antidopingtoimintaa ja samalla oppimaan uutta.

– On hienoa, että voimme omalta osaltamme auttaa Rion kisaorganisaatiota valtavassa tehtävässään olympiakisojen aikana. Molemmilla testaajilla on paljon kokemusta kansainvälisten kilpailujen dopingtestauksesta. Kansainvälisten kokemusten myötä on hyvä kehittää myös edelleen omaa laadukasta testaajakoulutustamme Suomessa, SUEKin testauspäällikkö Katja Huotari sanoo.

Lisätietoja:

Susanna Sokka
SUEK – viestintäpäällikkö
puh 040 740 7477