Juha Mieto ja kisayleisö liehuttavat Lahti2017-hiihdoissa partojaan puhtaan urheilun puolesta

Legendaarinen suomalaishiihtäjä Juha Mieto eli ”Mietaa” on pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailuissa täysillä mukana reilun pelin puolesta. Tällä kertaa ei kuitenkaan liehutella lippuja vaan partoja. Mietaa on luvannut liehuttaa kisoissa omaa kuuluisaa partaansa, ja yleisö voi käydä nappaamassa SUEKin esittelypisteestä värikkään parran ja liehuttaa sillä suosikkejaan. Tempauksen tunnuslause on ”Puhdas ja reilu urheilu – aitoa kuin Miedon parta”.

Juha Mieto ei ole seuloutunut hetken mielijohteesta Lahti2017-hiihtojen puhtaan urheilun lähettilääksi ja parranleyhyttäjäksi. Hiihtäjälegenda on pitkän linjan ja reilun pelin hengen ruumiillistuma, jolle UNESCO myönsi vuonna 1986 Pierre de Coubertinin palkinnon rehtiydestä.
 
– Kyllä se kaverit on niin, että omilla eväillä sitä tulee pärjätä ja puhdas urheilu on pop. Lähdin mielellään mukaan tähän touhuun puhatahan urheilun puolesta. Nyt keskitytään näihin kisoihin ja kannustetaan yhdessä hienoja hiihtäjiä partoja heiluttelemalla. Haluan nähdä katsomossa väriä ja vipinää, Mieto sanoo.

– Partatempaus on juuri sitä, mitä hiihto, urheilu ja Suomi nyt tarvitsevat. Otamme sillä yhdessä kantaa ja vaikutamme reilumman maailman puolesta, Suomi100-juhlavuoden hengessä. Lahti2017-kisat ovat Suomen juhlavuoden suurin tapahtuma ja samalla todellinen puhtaan urheilun yhteinen juhla, SUEKin pääsihteeri Harri Syväsalmi sanoo.

Puhtaan urheilun partoja sekä eri maiden lipputarroja jaetaan SUEKin esittelypisteellä kisa-alueen Suomi100-kujalla. Partoja on tarjolla erivärisiä, joten ne sopivat varmasti jokaisen kisavieraan tyyliin.

Pisteellä voi myös äänestää kisojen reiluinta urheilijaa. Esittelypisteestä vastaavat suomalaiset liikunta-alan opiskelijat osana opintojaan, ja itse Mietaa vierailee siellä kisojen aikana. Urheilijat esittävät ajatuksiaan reilusta pelistä kisascreeneillä nähtävillä videoilla.

Lisätietoja:

Susanna Sokka
SUEK – viestintäpäällikkö
puh 040 740 7477

Sosiaalisen median aihetunnisteet:
#puhtaastiparas, #lahti2017, #mietaanparta, #suomi100