Jouko Ikonen tutkintapäälliköksi SUEKiin

Jouko Ikonen aloittaa 1.1.2017 Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry:n tutkintapäällikkönä. Hän on kilpailumanipulaation vastaisen työn huippuasiantuntija, joka on perehtynyt urheilun lieveilmiöihin sekä kansallisissa että kansainvälisissä tehtävissä.  

Ikonen siirtyy SUEKiin keskusrikospoliisista, jossa hän työskentelee rikoskomisariona ja vastaa ottelumanipuloinnin, katsomoväkivallan, laittoman maahantulon ja ihmiskaupan torjumisesta. Hänellä on laaja kokemus poliisityöstä vuodesta 1989 alkaen. Ikonen on Interpolin, Europolin ja Uefan ottelumanipulaation vastaisten työryhmien jäsen. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden maisteri sekä suorittanut poliisin päällystötutkinnon.
 
Ikosella on myös vankka tuntemus jalkapallosta. Hän on toiminut kansainvälisenä avustavana erotuomarina, vuosina 2000–2012 sekä erotuomaritarkkailijana ja otteludelegaattina vuosina 2013 – 2015.

– Siirryn SUEKin palvelukseen erittäin motivoituneena ja kiinnostuneena tulevista työtehtävistäni, Jouko Ikonen sanoo.   
 
– On hienoa, että SUEK sai viranomaispuolelta näin vahvan osaajan organisaatioonsa, jota olemme nyt kehittäneet pian vuoden verran. Uusien toimialojen lisäksi Ikonen vahvistaa osaamisellaan myös Maailman antidopingsäännöstön vaatimaa tutkinnallista toimintaa. Meillä on nyt koossa rautainen asiantuntijajoukko, ja pääsemme käynnistämään täysillä toiminnan. SUEK luo uusia urheilun reilun pelin toimintamalleja niin kansallisesti kuin kansainvälisesti, SUEKin pääsihteeri Harri Syväsalmi sanoo.
 

Lisätietoja:
Susanna Sokka
SUEK – viestintäpäällikkö
puh 040 740 7477