Suomen urheilun eettinen keskus SUEKin saamat ilmoitukset urheilurikkomuksista lisääntyivät merkittävästi vuonna 2023. Vuodesta 2022 urheilurikkomusilmoitusten määrä kasvoi 45 prosentilla. Määrällisesti eniten kasvoivat ilmoitukset eettisistä rikkomuksista.
SUEK sai vuonna 2023 kaikkiaan 363 ilmoitusta urheilurikkomuksista. Ilmoituksista lähes 60 prosenttia liittyi erityisesti epäasialliseen kielenkäyttöön, nöyryyttämiseen tai kiusaamiseen. Näihin liittyvät ilmoitukset kasvoivat lähes 50 prosentilla. Ilmoituksista neljä johti viranomaisilmoitukseen ja 16 SUEKin omaan tutkintaan. Muina toimenpiteinä oli asian ohjaaminen lajiliitolle tai ohjeistus ilmoituksen tekijälle. Noin neljännes eettisiin asioihin liittyvistä rikkomusilmoituksista kirjattiin vastaanotetuiksi, mutta ne eivät johtaneet muihin toimenpiteisiin.
– Eettisten rikkomusilmoitusten määrän merkittävä nousu kertoo niin epäasialliseen käytökseen liittyvän ilmoituskynnyksen madaltumisesta kuin ILMO-palvelun tunnettavuuden parantumisesta, SUEKin tutkintapäällikkö Jouko Ikonen arvioi.
Toiseksi eniten ilmoituksia tehtiin dopingepäilyistä, yhteensä 79. Niiden määrä ei kasvanut merkittävästi vuodesta 2022. Sen sijaan kilpailumanipulaatioon ja katsomoturvallisuuteen liittyvät ilmoitukset kasvoivat merkittävästi aiemmasta. Ilmoituksia kilpailumanipulaatiosta SUEK sai 74 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna, ilmoitusten määrän kasvaessa 61:een. Katsomoturvallisuuteen liittyviä ilmoituksia SUEK sai vuonna 2023 yhteensä 14.
SUEK saa ilmoituksia urheilurikkomuksista joko suoraan tai ILMO-palvelunsa kautta. ILMO-palvelu löytyy osoitteesta ilmo.suek.fi. Ilmoitukset voi tehdä palvelussa myös nimettömästi. Silloin ne käsitellään vihjetietoina, ei varsinaisina rikkomusilmoituksina, jotka johtaisivat automaattisesti tutkinnan aloittamiseen. Kaikki ilmoitukset käsitellään luottamuksellisesti.
– ILMO-palveluun voi tehdä ilmoituksen matalalla kynnyksellä. Me arvioimme kaikki ilmoitukset ja vastaamme niihin mahdollisten toimenpiteiden osalta. Tavoitteena on puuttua väärinkäytöksiin, jotta urheilu olisi mahdollisimman reilua ja turvallista kaikille, Ikonen sanoo.
ILMO-palveluun ja SUEKille suoraan voi jättää kotimaisten rikkomusten lisäksi ilmoituksia myös ulkomaisista rikkomuksista. Pariisin olympiakisoissa on käytössä järjestelmä, johon kootaan kansallisten antidopingorganisaatioiden saamat tiedot rikkomusepäilyistä. Olympiakisat nostavat sekä dopingiin että kilpailumanipulaatioon liittyvien rikkomusilmoitusten ajankohtaisuutta. Kilpailumanipulaatioyritykset näkyvät esimerkiksi tulosmanipulaation muodossa vedonlyönnin lisäksi myös yrityksinä vaikuttaa urheilijoiden suorituksiin ja tuomareiden arviointeihin.
Lisätietoja:
Susanna Sokka
SUEK – viestintäpäällikkö
puh: 040 740 7477