Häirintä suomalaisessa kilpaurheilussa ­tutkimus julkaistaan syksyllä

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK käynnisti loppuvuodesta 2019 laajan tutkimuksen häirinnästä urheilussa. Kyselyyn vastasi yli 9 000 urheilijaa, joista naisia oli noin 4 700 ja miehiä 4 200. Tutkimustulosten julkaisu siirtyy vallitsevan tilanteen vuoksi toukokuusta alkusyksyyn.

Tarkoituksena on tutkia, ilmeneekö kilpaurheilussa häirintää: millaista mahdollinen häirintä on ollut ja ketkä mahdolliseen häirintään ovat syyllistyneet. Tutkimuskohteena ovat lajiliiton alaiseen kilpaurheilutoimintaan osallistuvat urheilijat sekä SM-liigajoukkueiden pelaajat. Tutkimukseen osallistuvat lisenssikilpaurheilijat ovat vähintään 16-vuotiaita eli vuonna 2003 syntyneitä tai sitä vanhempia. 

– Hienoa, että urheilijat kokivat aiheen tärkeäksi ja vastasivat kyselyyn. Tutkimustulokset antavat uutta tietoa seksuaaliseen ja sukupuoleen perustuvasta häirinnästä suomalaisessa kilpaurheilussa. Jo nyt analysoitujen tulosten perusteella voidaan sanoa, että naisurheilijat kokevat sukupuoleen perustuvaa häirintää huomattavasti miesurheilijoita enemmän. Seksuaaliseen ja sukupuoleen perustuvien häirintä kokemusten ja havaintojen määrä kasvaa sen mukaan, mitä korkeammalla tasolla kilpaillaan. Tulokset ovat myös linjassa aiempien kansainvälisten tutkimusten havaintojen kanssa, SUEKin tutkimuspäällikkö Nina Laakso sanoo. 

SUEK toteuttaa tutkimuksen yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHUn sekä selvitykseen osallistuvien liittojen kanssa, joita oli lähes 60.


 

Lisätietoja: 

Susanna Sokka

SUEK – viestintäpäällikkö

puh: 040 740 7477