Dopinguhrin ja entisen dopingin käyttäjän koskettavat tarinat uutuusvideoissa

Itä-Saksaa edustanut Andreas Krieger, entinen Heidi Krieger, jakaa liikuttavan tarinansa uudessa dokumenttielokuvassa. Dopinguhrin elämästä kertova pienoiselokuva on ensimmäinen laatuaan. Maantiepyöräilijä Tyler Hamilton puolestaan kuvaa kolmessa videossa, millaista on elää, kun syyllisyys dopingin käytöstä syö elävältä.

Saksan, Yhdysvaltojen ja Uuden-Seelannin antidopingorganisaatioiden tuottamat videot valottavat karusti ja vangitsevasti, miten dopingin käyttö vaikuttaa urheilijan koko elämään. Sekä Kriegerin että Hamiltonin viesti on vahva: puhdas urheilu on ainoa oikea valinta.

Dopinguhri muuttui Heidistä Andreakseksi

Elokuva ”Andreas Krieger: Heidin pisin työntö” kertoo Kriegerin elämästä kuulantyönnön ammattilaisnaisena entisessä Itä-Saksassa. Heidi Krieger pakotettiin käyttämään säännöllisesti dopingia. Elokuvassa Krieger kuvailee myös pitkää ja tuskallista sukupuoli-identiteetin etsintäänsä. Hän on nykyisin mies ja käyttää nimeä Andreas.   

– Päätökseni löytää sukupuoli-identiteettini otettiin minulta. He toimivat Jumalana ottamatta minua mukaan tai kysymättä minulta. He päättivät asioista ilman minua eivätkä välittäneet, mikä minusta tulisi, Krieger sanoo. Hän kuuluu nykyisin Saksan dopinguhrien organisaation hallitukseen.

Katso Kriegerin elokuva: www.andreas-krieger-story.org
 

Maantiepyöräilijä vaipui alas

Maailmankuulu maantiepyöräilijä Tyler Hamilton esiintyy kolmella videolla. Hän toivoo, että urheilijat oppivat hänen uuvuttavasta urastaan, jonka aikana hän saavutti huipun mutta vaipui syvälle alas jäädessään kiinni dopingista.

Hamilton kertoo suorasukaisesti, miten dopingin käyttö ja jatkuva valehtelu johtivat masennukseen, alkoholin väärinkäyttöön ja itsemurha-ajatuksiin. Hän kokee olleensa täysin yksin ja omien huonojen päätöstensä vanki.   

– Toivon, että joku olisi vienyt minut syrjään kun olin nuori urheilija ja varoittanut minua risteyksestä, joka on edessä. Tässä on varoitus teille. Toivottavasti tekemäni virheet auttavat teitä tekemään oikeita valintoja, Hamilton sanoo.

Katso Hamiltonin videot: www.drugfreesport.org.nz/tyler