Antidopingtyön tekijöille merkittäviä kansallisia liikunnan tunnustuspalkintoja

Opetus- ja kulttuuriministeri Carl Haglund myönsi Suomen Antidopingtoimikunta ADT ryn pääsihteeri Pirjo Ruudulle kultaisen ansioristin tunnustuksena merkittävästä työstä liikuntakulttuurin ja urheilun parissa. Pitkäaikainen dopingtestaaja ja ADT:n erivapauslautakunnan puheenjohtajana toiminut Matti Lehesjoki sai ansioristin ja kokeneet dopingtestaajat ja kouluttajat Pirjo Marvaila ja Petteri Näsänen ansiomitalin kullatuin ristein.

Ministeri Haglund myönsi yhteensä 230 ansioristiä ja -mitalia ansioituneelle urheiluväelle.

Pirjo Ruutu on tehnyt mittavan uran antidopingtyön kehittämisessä ja kansainvälisessä yhdenmukaistamisessa. Hän on toiminut lukuisissa luottamustehtävissä kansainvälisissä antidopingorganisaatioissa: esimerkiksi kansallisten antidopingorganisaatioiden yhteistyöelin INADOn hallituksessa, Euroopan neuvoston dopinginvastaisen sopimuksen seurantaryhmän varapuheenjohtajana ja Maailman Antidopingtoimisto WADAn tarkkailijana sekä eettisen ja koulutustoimikunnan jäsenenä.

– Olen erittäin iloinen ja otettu antidopingtoimijoiden tänään saamista tunnustuspalkinnoista. Palkinnot ovat hieno tunnustus koko antidopingtyölle ja sen kaikille tekijöille. Tässä työssä tarvitaan meitä kaikkia: niin kansainvälisiä vaikuttajia kuin dopingtestauksen konkareita. Antidopingtyön tekijöiden palkitseminen kertoo, kuinka tärkeää reilun pelin ja puhtaan urheilun vaaliminen on niin urheilijoiden kuin koko yhteiskunnan kannalta, Ruutu sanoo.

Liikuntakulttuurin ja urheilun ansioristejä ja -mitaleja on jaettu vuodesta 1947. Liikunnan ja urheilun ansiomerkkejä voidaan myöntää paikallisissa urheiluseuroissa, alueellisissa liikuntajärjestöissä, valtakunnallisissa lajiliitoissa tai liikunnan kansainvälisissä tehtävissä aktiivisesti toimineelle.

Lisätietoja:

Susanna Sokka
ADT – viestintäpäällikkö
gsm 040 740 7477 

Internet:
www.minedu.fi/OPM/Liikunta/palkinnot_ja_ansiomerkit/?lang=fi