Reilu peli näkyy tankotanssin MM-kilpailuissa

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK on mukana tankotanssin MM-kilpailuissa Jyväskylässä. SUEK esittelee toimintaansa ja innostaa yleisöä kannustamaan urheilijoita hyviin suorituksiin reilun pelin hengessä.

SUEKin esittelypisteellä on toimintaa niin urheilijoille kuin yleisölle. Urheilijat voivat testata omaa tietämystään antidopingasioissa WADAn Play True Quizin visailussa, joka on saatavilla useilla eri kielillä. Parhaat urheilijat saavat palkinnoksi juomapullon. Yleisö ja urheilijat voivat äänestää tapahtuman reilun pelin urheilijaa, ja eniten ääniä saanut urheilija palkitaan.

Lisäksi SUEKin esittelypisteellä on jaossa lipputarroja, joilla voi kannustaa omaa maataan – tai kerätä koko sarjan reilun pelin hengessä.

– Mielestäni reilu peli urheilussa tarkoittaa sitä, että kunnioitetaan ja kannustetaan kilpakumppaneita ja annetaan samanvertainen mahdollisuus menestykseen jokaiselle urheilijalle kilpailemalla reilusti, sanoo Masters 50+ -sarjassa kisaava, Suomen mestari Meri-Tuuli Roihankorpi-Sirviö.

SUEKin esittelypiste on avoinna sunnuntain 26.11. klo 10–17. Lisäksi samana päivänä järjestetään joukkueille englanninkielinen tietoisku antidopingista ja demo dopingtestistä Hipposhallin auditoriossa klo 11. Antidopingtoiminta ja kilpailumanipulaation torjunta on osa Suomen Tankotanssiliiton vastuullisuustoiminaan ja se noudattaa Suomen Voimalajiliiton Reilun kilpailun ohjelmaa.

Tankotanssin MM-kilpailut järjestetään 23.–26.11. Jyväskylässä. Kilpailuissa Hipposhallin lavalle nousee urheilijoita yli 200 ja he edustavat 19 maata. Lisätietoja tapahtumasta: https://www.poleworlds2023.com/

Tervetuloa kokemaan kisatunnelmaa reilun pelin hengessä.

Lisätietoja:
Susanna Sokka
SUEK – viestintäpäällikkö
puh: 040 740 7477