Häirintävapaa urheilu -koulutuskiertue

SUEK järjesti vuonna 2020 koko maan kattavan Häirintävapaa urheilu -koulutuskiertueen liikunnan aluejärjestöihin. Kiertueen tavoitteena oli lisätä urheiluseurojen valmiutta ennaltaehkäistä ja puuttua niin häirintään kuin muuhun epäasialliseen käytökseen.

Häirintävapaa urheilu -koulutuskiertue suunnattiin niin urheiluseurojen hallituksen jäsenille, seuran hallinnon työntekijöille kuin valmentajille. Eri tehtävissä vastuu on erilainen, ja vastuut ovat tärkeä tunnistaa. Lisäämällä urheilun parissa eri rooleissa toimivien tietoisuutta häirinnästä, autetaan tunnistamaan ja tunnustamaan ilmiö urheilussa. Sitä kautta epäasiallista käyttäytymistä voidaan ennaltaehkäistä ja siihen osataan puuttua. 

Koulutuksessa keskusteltiin ilmiöstä ja siihen liittyvistä käsitteistä, seurojen kokemuksista ja annettiin seuroille erilaisia käytännön toimintamalleja, jotka auttavat häirintävapaan urheilun edistämisessä seuratoiminnassa. Seurojen kanssa käytiin läpi muun muassa SUEKin ja Väestöliiton yhdessä luomaa Turvallisen seuran tarkistuslistaa. Tarkistuslistan avulla jokainen seura voi varmistaa, onko vähintään kyseiset toimenpiteet jo tehtynä omassa seurassa epäasiallisen käyttäytymisen ennaltaehkäisemiseksi.

Häirintävapaa urheilu -koulutuskiertueella SUEKilla oli yhteistyökumppaneina Väestöliitto, Suomen Olympiakomitea ja liikunnan aluejärjestöt. 

Järjestetyt koulutukset

Kymenlaakson liikunta5.2.2020Kouvola
Häirintävapaa urheilu -webinaari6.5.2020Webinaari
Häirintävapaa urheilu -webinaari14.5.2020Webinaari
Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu25.8.2020Oulu
Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu2.9.2020Helsinki
Keski-Suomen Liikunta8.9.2020Jyväskylä
Pohjois_Karjalan Liikunta ja Kainuun Liikunta22.9.2020Teams
Pohjois-Savon Liikunta ry6.10.2020Teams
Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu29.10.2020Teams
Lapin Liikunta ry 10.11.2020Teams
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu17.11.2020Teams
Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu23.11.2020Teams
Hämeen Liikunta ja Urheilu ry19.1.2021Teams
Keski-Pohjanmaan Liikunta 17.3.2021Teams

Kannusta kertomaan

Jokaisen urheilutoimijan velvollisuus on ilmoittaa ja puuttua, mikäli havaitsee häirintää tai muuta epäasiallista käytöstä. Puuttumalla rikkomuksiin autat suojelemaan urheilijoita ja urheilua sekä turvaamaan tasavertaiset ja turvalliset lähtökohdat kaikille urheilijoille. 

SUEKin ILMO-palveluun voi ilmoittaa nimellä tai nimettömästi, mikäli havaitsee rikkomuksia. Lomakkeen avulla voi antaa tietoa urheiluun liittyvästä epäeettisestä käyttäytymisestä tai toiminnasta. ILMO-palveluun voi ilmoittaa, jos epäilee doping-, kilpailumanipulaatio- tai katsomoturvallisuusrikkomusta tai muuta eettistä rikkomusta urheilussa. 

Väestöliiton Et ole yksin -palvelussa urheilijat, urheilijan vanhemmat, valmentajat sekä urheiluseurojen tai lajiliittojen työntekijät ja vapaaehtoiset voivat keskustella mahdollisista häirintätapauksista ammattilaisen kanssa. Et ole yksin -palvelu on Suomen ensimmäinen kohdennettu tukipalvelu, josta epäasiallista käytöstä, häirintää tai kiusaamista urheilussa kokenut saa apua ja tukea. Et ole yksin -palvelu tarjoaa myös erilaisia materiaaleja urheiluseurojen, lajiliittojen ja valmentajien käyttöön.

Suosittelemme lisäämään yllä mainittujen palveluiden linkit niin lajiliittojen kuin urheiluseurojen nettisivuille.

News letter illustration

Tilaa uutiskirje

SUEKin tiedotuslistan kautta saat ajankohtaiset uutiset niin SUEKin tehtävistä kuin eettisesti kestävästä urheilukulttuurista suoraan sähköpostiisi. Halutessasi voit myös poistua listalta.

Sähköpostiosoite

Huom. Jos olet median tai lajiliiton edustaja, ethän liity SUEKin yleiselle postituslistalle vaan median tai lajiliittojen omalle tiedotuslistalle. Näin varmistat, että saat tiedon oman alasi kohdennetuista tapahtumista ja ajankohtaisista uutisista. Lähetä nimesi, sähköpostiosoitteesi, media tai lajiliitto sekä asemasi SUEKin viestintäpäällikölle.