Puhtaan urheilun kultainen kapula tyttöjen jääkiekon MM-kisoille

Tyttöleijonien kotikisat Vierumäellä ja Heinolassa 29.12.2012–5.1.2013 ovat näyttävästi mukana kansainvälisten urheilutapahtumien puhtaan urheilun kampanjassa. Niin kaukalossa kuin katsomossa näkyy reilu peli, ja tyttöleijonia siivittää voitokkaaseen peliin myös kannustuskisa, joka tuo vipinää katsomoon.

Kuudetta kertaa järjestettävissä alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa kilpailee nyt kahdeksan maata: Kanada, Ruotsi, Saksa, Suomi, Tsekki, Unkari, Venäjä ja Yhdysvallat. Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry:n puheenjohtaja Lotte Uutinen luovutti tänään kisojen avajaisissa Puhtaan urheilun kultaisen kapulan kisojen pääsihteeri Tuula Puputille merkiksi reilun pelin haasteesta.

– On ollut ilo vastaanottaa Kultainen kapula Painiliitolta ja sen myötä osoittaa myös opiskelijoiden sitoutuneisuus puhtaan urheilun edistämiseen. Vielä hienompaa on tietysti levittää eteenpäin tätä ilosanomaa nyt jääkiekolle ja tyttöjen jääkiekon MM-kisoille, sanoo Lotte Uutinen.

– Pääsimme mukaan todelliseen ykkösketjuun, kun saimme kunnian ottaa vastaa Puhtaan urheilun kultaisen kapulan. Jääkiekkoilijat ovat SM-liigatasolla jo ottaneet yksissä tuumin hienosti kantaa puhtaan pelin puolesta, ja nyt levitämme samaa sanomaa myös tyttöjen kansainvälisissä kisoissa. Kisojen slogan on ”Sytytä tähti – Light up a Star!” Se kannustaa ensimmäisissä arvokisoissaan pelaavia tyttökiekkoilijoita syttymään rohkeasti tähdeksi ja sytyttämään myös joukkuekaverinsa parhaaseen pelisuoritukseen. Parhaan pelisuorituksen on ehdottomasti oltava myös puhdas pelisuoritus, Tuula Puputti sanoo.

MM-tapahtumassa kannattaa suunnata katseet kaukalon lisäksi myös katsomoihin, sillä kannatusjoukkueiden välillä järjestetään kisa. Kannatusjoukkueet voivat kannustaa tyttöleijonia valitsemillaan lauluilla, huudoilla, asuilla tai muulla rekvisiitalla. Jokaisessa Suomen ottelussa palkitaan kuuluvin kannustusjoukkue Puhtaasti paras -ohjelman palkinnoilla pelin päätyttyä, ja pääpalkintona ovat liput vuoden 2013 miesten MM-kisaotteluun Helsingissä.

Suomessa järjestettävien kansainvälisten urheilutapahtumien reilun pelin haastekampanja on osa Puhtaasti paras -ohjelmaa. Kultainen kapula haastaa vastaanottajansa edistämään puhdasta urheilua ja sitoutumaan sen arvoihin. Kultainen kapula on jo kiertänyt Suomea Nuorten Olympiafestivaaleilla vuonna 2009, salibandyn MM-kisoissa vuonna 2010, muodostelmaluistelun MM-kilpailuissa ja enduromoottoripyöräilyn MM-joukkuekilpailuissa vuonna 2011 sekä ilma-aseiden EM-kilpailuissa, veteraaniyleisurheilun hallimaailmanmestaruuskilpailuissa, painin olympiakarsintaturnauksessa ja opiskelijoiden MM-painikisoissa vuonna 2012.

Puhtaasti paras -ohjelman esittelypiste on paikalla lauantaina 5.1. Heinolan Versowood-areenalla otteluiden aikana. Esittelypisteellä kaikki voivat allekirjoittaa suurvetoomuksen puhtaan urheilun puolesta. Urheilijat pääsevät testaamaan tietonsa 4.1. Vierumäellä WADA:n Play True -antidopingvisassa. ADT:n ja Fazerin Puhtaasti paras -ohjelma kunnioittaa puhtaita urheilijoita ja reilun pelin arvoja ja haastaa urheilua seuraavat suomalaiset, urheilujärjestöt, urheilijan lähipiirin ja urheilijat mukaan reiluun peliin.

Lisätietoja:

Susanna Sokka
ADT – viestintäpäällikkö
gsm 040 740 7477

Tuula Puputti
2013 tyttöjen alle 18-vuotiaiden jääkiekon MM-kisat –pääsihteeri
gsm 040 542 9540

Lotte Uutinen
OLL – puheenjohtaja
gsm 044 780 0211

Internet: http://www.finhockey.fi/maajoukkueet/2013-tyttojen-mm-kisat/