Maastohiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen tähdentää aloitteellaan, että tämän päivän urheilijat ovat vastuussa tulevaisuuden tähdistä. Hän haastaa jokaisen Suomen kärkihiihtäjän pitämään oman seuransa junioreille luennon puhtaasta urheilusta ja reilusta pelistä. Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry toivoo, että niin huippuhiihtäjät kuin muiden lajien kärkinimet seuraavat Saarisen hienoa esimerkkiä.
Aino-Kaisa Saarisen mukaan tavoitteena on lisätä urheilijoiden arvostusta, vaikuttaa asenteisiin ja lisätä tietoa avoimen keskustelun kautta. Saarinen näyttää itse mallia heti kesäkuussa luennoimalla puhtaasta urheilusta Vierumäellä.
Saarinen aloitti työsarkansa puhtaan urheilun äänitorvena jo ala-asteen kolmannella luokalla: hän vei koulun seinälle fysioterapeutti-isältään saamansa julisteen, jossa kerrottiin muun muassa, että doping aiheuttaa naisilla parran kasvua ja madaltaa ääntä. Juliste oli seinällä koko lukuvuoden ja sai aikaan vilkasta keskustelua.
– Kaikilla hiihdon A-maajoukkueessa on hyvän urheilun tarina kerrottavanaan. Olen itse saanut urheilulta niin paljon, ja nyt on minun ja muiden aika antaa jotain takaisin. Nuoret tekevät päätöksiä, joihin vaikuttavat monet asiat. Myös me nykyiset huippu-urheilijat ja esikuvat voimme vaikuttaa tulevaisuuden huippuihin. Omalla esimerkillämme voimme kasvattaa urheilijat kunnioituksen ilmapiiriin ja luoda puhtaita tulevaisuuden huippu-urheilijoita, joiden saavutuksia voimme eläkeläisinä seurata kiikkustuolista ja olla ylpeitä: me olemme olleet mukana tekemässä tätä, Saarinen sanoo.
– Saarisen aloite on erinomainen ja poikkeuksellinen urheilun maailmassa. On erityisen hienoa, että aloite tulee urheilijalta itseltään, ja toivomme, että hiihdon A-maajoukkue tarttuu haasteeseen kaikin voimin ja julkisesti. Tämä on vahva viesti siitä, ettei vilpille ole tilaa nykyisessä huippu-urheilussa. Aino-Kaisan idea toimisi hyvin muissakin lajeissa, ja toivommekin, että jatkoa seuraa, ADT:n viestintäpäällikkö Susanna Sokka sanoo.
Aino-Kaisa Saarisen haaste on osa Puhtaasti paras -ohjelmaa, jolla ADT on yhdessä urheilun toimijoiden kanssa tuonut esiin puhtaan urheilun ja reilun pelin merkitystä. ADT tukee hiihtäjien luentokierrosta.
Lisätietoja:
Mika Kulmala
Suomen Hiihtoliitto – toiminnanjohtaja
040 576 1001
Susanna Sokka
ADT – viestintäpäällikkö
040 740 7477