Voimaurheilija Jesse Pynnönen: Dopingvalvonnalla askel eteenpäin

Voimaurheilija Jesse Pynnönen vastaa korkeushyppääjä Ella Junnilan haasteeseen ja kertoo testauspooliurheilijoille suunnatussa Suomen urheilun eettisen keskus SUEK ry:n blogissa ajatuksistaan reilusta pelistä ja omasta lajistaan. Pynnönen kirjoittaa kokevansa voimalajin uudistuneen ja ottaneen askeleen eteenpäin, kun Suomen Voimalajiliitto halusi mukaan dopingvalvonnan piiriin. Lue Pynnösen blogiteksti kokonaisuudessaan alta.

Suomen testauspooli on SUEKin nimeämä ryhmä huippu-urheilijoita, joihin dopingtestaus erityisesti kohdentuu ja joilla on olinpaikkatietojen ilmoitusvelvollisuus. Suomessa toimii sekä yksilölajien urheilijoille suunnattu rekisteröity testauspooli sekä joukkuelajien joukkuepooli.

Dopingvalvonnalla askel eteenpäin

Kiitos Ella Junnillalle, että saan olla mukana kertomassa ajatuksiani reilusta pelistä ja myös omasta lajistani. Minulle on tärkeää, että urheilussa on yhteiset säännöt, joita kunnioitetaan. Antidopingsäännöt koskevat eri lajeja ja kansallisuuksia ja ne tuovat sitä kautta urheiluun yhdenmukaisuutta.

Monella on vahvamiesurheilusta vanhentunut mielikuva, jossa 150-kiloiset kaksimetriset hormonijättiläiset kilpailevat, eikä lajia mielletä oikeaksi urheiluksi. Lajimme on kehittynyt aivan hurjasti viimeisen kymmenen vuoden aikana, nykyaikaisemmaksi ja urheilullisemmaksi. Suomen Voimalajiliitto halusi mukaan dopingvalvonnan piiriin ja sen myötä harrastajia tuli lisää. Laji järjestäytyi ja kehittyi. Nyt meillä on useita painoluokkia, naisia on lajin parissa yhä enemmän ja nuoret treenaavat juuri tätä lajia.

Jotkut maailmalla nauraa, että Suomi otti valvonnalla askeleen taaksepäin. Itse näen tämän juuri päinvastoin: me otimme ison askeleen eteenpäin. Tämä uudisti lajia ja Suomessa Voimalajiliiton alaisissa kisoissa kaikki osallistujat sitoutuvat dopingtestaukseen. Kansainvälisesti on ollut mielenkiintoista nähdä, että myös muita maita on lähtenyt Suomen tavoin mukaan dopingvalvontaan. Samalla uudistuu lajikulttuuri maailmalla ja saamme uutta porukkaa lisää.

Niin Suomessa kuin maailmalla on myös kisoja, jotka eivät kuulu testauksen piiriin, ja välillä itsekin osallistun niihin. Kun osallistun, ymmärrän, millä säännöillä mennään, vaikka itse urheilen ilman aineita ja arvostan enemmän menestystä niissä kisoissa, joissa on valvontaa. En kilpailisi, jos meillä ei olisi valvontaa. Haluan tietää omat luonnolliset rajani, jotta tiedän, mihin pystyn. Se on oma valintani.

Haluan haastaa teidät tutustumaan 2020-luvun vahvamiesurheiluun: ehkä meillä kaikilla on opittavaa toinen toisiltamme!

Jesse Pynnönen
Voimaurheilija