Kansallinen kilpailumanipulaation tilannekuva 2024 julkaistu

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry on laatinut kilpailumanipulaation kansallisen tilannekuvan yhdessä kansallisen yhteistoimintaryhmän kanssa. Tilanne on tällä hetkellä suhteellisen hyvä, mutta kilpailumanipulaatiotapauksien sattuessa, eri toimijoiden tulee tunnistaa vastuunsa. Urheilutoimijoiden säännöt ja prosessit tulee olla kunnossa ja viranomaisilla pitää olla tarvittava tahtotila tutkia asiaan liittyviä rikoksia.

Kilpailumanipulaation riski suomalaisessa urheilussa on edelleen kokonaisuutena matala, sillä useimmissa lajeissa vedonlyönnin ja liikkuvan rahan määrä on kansainvälisesti arvoituna vähäinen. Isoimmat riskit kohdistuvat suurimpiin palloilulajeihin, erityisesti alempien sarjatasojen joukkueisiin. Näistä on tullut vuosien 2023 ja 2024 aikana epäilyjä manipuloiduista otteluista.

– Ottaen kokonaisuuden huomioon kilpailumanipulaation tilanne on meillä hyvä. Kaikkien urheilutoimijoiden pitää kuitenkin olla edelleen tietoisia kilpailumanipulaation uhasta sekä siihen liittyvistä lajikohtaisista ominaispiirteistä, torjuntatoimista ja omasta vastuustaan. Kilpailumanipulaatioepäilyistä tulee aina raportoida esimerkiksi SUEKin ILMO-kanavan kautta. Näin jokainen kantaa vastuunsa ilmiön torjunnasta, sanoo SUEKin tutkintapäällikkö Jouko Ikonen.

SUEKin julkaisema tilannekuva perustuu arvioihin suomalaista urheilua uhkaavista riskitekijöistä ja haavoittuvuuksista. Se sisältää kansainvälisen ja laittoman vedonlyönnin, urheilun kansainväliset yhteydet, kyvyn tunnistaa kilpailumanipulaatiota sekä urheilun liiketaloudellisen hyväksi käyttämisen rikollisessa toiminnassa. Tilannekuva toimii johtamisen ja päätöksenteon välineenä, koska kilpailumanipulaatio on uhka urheiluorganisaatioille, lajien maineelle sekä urheilulle itselleen.

Kilpailumanipulaation tunnistaminen haasteena

Kilpailumanipulaation tunnistaminen on yhä suurin haaste niin urheilujärjestöille kuin viranomaisillekin. Uhka tunnistetaan aiempaa paremmin urheilujärjestöjen Reilun kilpailun ohjelmien ansiosta. Järjestöt ovat pyrkineet eri keinoin lisäämään kykyä tunnistaa ja torjua ilmiötä. Keskeisenä koulutuskanavana on maksuton, kilpailumanipulaation torjuntaan keskittynyt Reilusti paras -verkkokoulutus.

– Kilpailumanipulaatiotapauksissa on hyvin usein mukana myös kansainvälinen ulottuvuus, jossa suomalaista urheilutapahtumaa voidaan käyttää petoksen välineenä. Kansainvälisyys sekä manipulaation monet muodot tuovat haasteita, siksi poliisin kansainvälinen yhteistyö on tärkeää, Poliisihallituksen poliisitarkastaja Tuomo Korhonen sanoo.

Rahapeliuudistus lisää kilpailumanipulaation riskiä

Kansallinen toimintaryhmä on arvioinut, että rahapeliuudistuksen myötä riski kilpailumanipulaatioon kasvaa, jos online-vedonlyönnin tarjonta lisääntyy odotetusti. Kasvavan riskin vastatoimena tarvitaan lainsäädännön tarkistamista, kansainvälisten sopimusten ratifiointia sekä tiedonvaihdon esteiden purkamista. Suomessa on tarve luoda urheilupetoksiin liittyvä lainsäädäntö, jotta viranomaisten roolit, toimivaltuudet ja resurssit varmistavat mahdollisuuden esimerkiksi saada kaikki tarvittavat tiedot lisenssinhaltijoilta rikostutkintaa ja syyteharkintaa varten.

Kansallisen toimintaryhmän puheenjohtajana ja sihteeristönä toimii SUEK ja sen jäseniä ovat opetus- ja kulttuuriministeriö, Poliisihallitus, Poliisihallituksen arpajaishallinto, keskusrikospoliisi, Syyttäjälaitos, Suomen Olympiakomitea, Suomen Palloliitto, Suomen Jääkiekkoliitto, Suomen Koripalloliitto, Jalkapallon Pelaajayhdistys ja Veikkaus Oy.

Kilpailumanipulaation kansallinen tilannekuva 2024
ILMO-raportointikanava ilmo.suek.fi
Reilun kilpailun ohjelmat

Lisätietoja:
Susanna Sokka
SUEK – viestintäpäällikkö
puh: 040 740 7477