SUEKin strategia vuosille 2026–2029 ohjaa toimintaamme kohti urheilua, jossa jokainen voi kilpailla ja harrastaa turvallisesti, yhdenvertaisesti ja eettisesti kestävällä tavalla. Toteutamme tehtäväämme yhteistyössä urheiluyhteisön, viranomaisten ja muiden kumppaneidemme kanssa sekä kansallisten ja kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti.
Visio
Suomessa urheillaan puhtaasti, reilusti ja turvallisesti.
Missio
Edistämme urheilun puhtautta, reiluutta ja turvallisuutta yhdessä kumppaneidemme kanssa.
Arvomme
Luotettavasti
- Olemme vahvoja asiantuntijoita ja hoidamme tehtävämme luotettavasti. Kunnioitamme yhteisiä sääntöjä, sopimuksia ja toimintaperiaatteita sekä toimimme avoimesti. Huolehdimme ehdottomasta vaitiolovelvollisuudesta sitä edellyttävissä asioissa ja näytämme esimerkkiä vastuullisesta toiminnasta.
Oikeudenmukaisesti
- Kohtelemme ja kohtaamme kaikki yhdenvertaisesti, ennakkoluulottomasti ja kunnioittavasti. Toimimme puolueettomasti, riippumattomasti ja lahjomattomasti sekä edistämme oikeudenmukaista urheilua kaikessa toiminnassamme..
Yhdessä
- Teemme tiivistä yhteistyötä säilyttäen riippumattomuutemme. Kuuntelemme, arvostamme ja tuemme kumppaneitamme sekä kannustamme yhteiseen vastuunkantoon urheilun puhtauden, reiluuden ja turvallisuuden vahvistamiseksi. Olemme helposti lähestyttäviä ja tartumme rohkeasti uusiin haasteisiin.
Strategiakauden tehtävät
SUEKin toiminta rakentuu strategiakaudella kolmen perustehtävän ympärille:
Puhdas urheilu – antidopingtoiminta
Reilu urheilu – kilpailumanipulaation torjunta
Turvallinen urheilu – epäasiallisen käyttäytymisen ennaltaehkäisy ja siihen puuttuminen
Toimintaamme ohjaavat Maailman antidopingsäännöstö ja kansainväliset standardit, antidoping- ja kilpailumanipulaation vastaiset valtiosopimukset sekä suomalaisen urheilun yhteiset säännöt.
Puhdas urheilu – antidopingtoiminta
Jokaisella on oikeus puhtaaseen urheiluun
SUEK toimii Suomen kansallisena antidopingtoimistona. Tehtävämme perustuvat Maailman antidopingsäännöstöön, Suomen antidopingsäännöstöön sekä kansainvälisiin standardeihin.
Ehkäisemme dopingin käyttöä koulutuksen, viestinnän ja yhteistyön avulla sekä huolehdimme dopingvalvonnasta ja sääntöjen toimeenpanosta. Toimeenpanemme osaltamme Euroopan neuvoston dopingin vastaista yleissopimusta sekä UNESCOn kansainvälistä antidopingsopimusta.
Reilu urheilu – kilpailumanipulaation torjunta
Jokaisella on oikeus reiluun urheiluun
SUEK koordinoi kilpailumanipulaation torjuntaa Suomessa ja toimii kansallisena yhteyspisteenä urheilun, viranomaisten ja vedonlyöntitoimijoiden välillä.
Vahvistamme urheiluyhteisön osaamista koulutuksella ja ohjauksella sekä tuemme urheiluorganisaatioita kilpailumanipulaation ennaltaehkäisyssä. Toimeenpanemme osaltamme Euroopan neuvoston kilpailumanipulaation vastaista yleissopimusta.
Strategiakaudella kehitämme toimintaamme urheiluvedonlyönnin lisenssijärjestelmän käyttöönoton myötä, vahvistamme yhteistyötä peliyhtiöiden integriteettitoimijoiden kanssa sekä vastaamme urheilun yhteisten kilpailumanipulaatiorikkomusten tutkinnasta ja kurinpitovaatimusten esittämisestä.
Turvallinen urheilu – epäasiallisen käyttäytymisen ennaltaehkäisy ja siihen puuttuminen
Jokaisella on oikeus turvalliseen urheiluun
SUEK vastaa vakavien urheilun eettisten rikkomusten tutkinnasta ja esittää tarvittaessa kurinpitovaatimukset Olympiakomitean hallinnoimalle riippumattomalle kurinpitolautakunnalle.
Samalla kehitämme turvallisen urheilun toimintamalleja yhdessä urheiluyhteisön kanssa. Muut tehtävämme täsmentyvät meneillään olevassa turvallisen toimintaympäristön kehittämisprosessissa.
Tavoitteemme on vahvistaa urheilukulttuuria, jossa jokainen voi osallistua turvalliseen, kunnioittavaan ja eettisesti kestävään toimintaympäristöön.