Kansainvälinen yhteistyö urheilun kilpailumanipulaation torjumiseksi jatkuu IntegriSport Next ERASMUS + -hankkeena kahden vuoden ajan. Euroopan Unionin rahoittamassa hankkeessa on Suomen lisäksi mukana viisi muuta maata.
Yhteisellä virtuaalitapahtumalla käynnistynyt kilpailumanipulaation torjuntahanke on jatkoa vuosina 2019-20 tehdylle yhteistyölle IntegriSport Erasmus+ -hankkeessa, joka osoittautui tärkeäksi foorumiksi lisätä eri viranomaisten tietoisuutta urheilun kilpailumanipulaation aiheuttamista haitoista Euroopassa.
Suomen lisäksi IntegriSport Next Erasmus+ -hankkeessa ovat mukana Kypros, Viro, Georgia, Malta ja Ruotsi. Näistä Ruotsi ja Viro ovat mukana uusina maina. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa maiden välistä yhteistyötä kilpailumanipulaatioon liittyvissä epäilyissä. Suomessa hankkeen toimeenpanosta vastaa Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry yhdessä Poliisihallituksen kanssa.
– Kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö eri toimijoiden kanssa on tärkeä osa kilpailumanipulaation vastaista työtä. Kilpailumanipulaation vastaiselle koulutukselle on tarvetta, vaikka tilanne Suomessa on rauhallinen. Hankkeen mahdollistaman koulutuksen avulla parannamme viranomaisten valmiuksia tutkia ja syyttää kilpailumanipulaatiorikoksista, korostaa SUEKin tutkintapäällikkö Jouko Ikonen.
IntegriSport Next -hankkeessa lainvalvontaviranomaiset ja oikeuslaitokset kouluttautuvat yhteistapaamisissa tutkintamenetelmiin, lainkäytön välineisiin sekä muun muassa urheilupolitiikkaan, -vedonlyöntiin ja virtuaalivaluuttoihin tehostaakseen rikosoikeudellista menettelyä mahdollisissa rikosepäilyissä.
Suomessa SUEK järjestää syksyllä hankkeeseen liittyvän koulutuksen Poliisiammattikorkeakoululla.
Hankkeen koordinaattorina toimii Stichting CSCF -Counter Sport Corruption Foundation for Sport Integrity.
Lisätietoja:
Susanna Sokka
SUEK – viestintäpäällikkö
puh: 040 740 7477